— Penttikö haudassa? Minä en äsken sitä tajunnut, että mitä se oli, kun sinä mainitsit Pentti-vainaata… Vai haudassa!… Entäs muori?…
Saara: "Siellä on sekin. Ei se ole täälläkään tuoni jouten ollut…"
Auno poistui. Meni rannalle sen ison petäjän juureen. Lankesi kasvoilleen maahan, liitti sormensa ristiin ja huulet liikkuivat.
Pitkän hetken perästä tuli Auno pirttiin; istahti Saaran laittaman pystyvalkean lähelle. Katseli ympäri pirttiä, katsahteli sivulattialla olevalle vuoteelle, jossa talon palkolliset, pari mustalaispojan kokoista poikaa makasi, kysyi viimein:
"Mutta missä Kerttu ja Reeta ja Martta?"
Saara myhähti puolinaurua.
— Sinä olet pudonnut kuin pilvistä! Et tiedä meidän eloksesta et mitään… Kerttu ja Reeta ovat Pahtajärvellä omituisessa talossaan ja Martta on kamarissa nukkumassa lasten kanssa.
Auno ällistyen: "Pahtajärvellä Kerttu ja Reeta!… Mikä ilmassa lentää?… Pahtajärvellä Kerttu ja Reeta. Mikä kumma!… Vai omassa talossaan… Reeta sanoi aina olevansa niin juurillaan tässä Pietolassa, ettei lähtisi ei purren ei potkasten; matta nyt se kuitenkin on poissa."
Mutta siihen katkasi Auno puheensa. Ei näkynyt tahtovan puhua enää mitään; katseli vaan pysty valkeaa suu nipistyksessä ja kasvot totisina. Mutta otsaan vetäysi aina toisakseen kolme vahvaa poimua. Viimein hän laski ohauksensa kämmeneensä ja kyynäspäänsä varasi polveensa. Siinä hän kumarruksissaan istui.
Saara sai talkkunan valmiiksi ja pani sen entiseen Aunon ja Kertun yhteiseen kuppiin, tasotteli sen kapustalla sileäksi ja keskelle painoi voikappaleen silmäksi ja hymyellen virkkoi: