"Tuleppas nyt syömään Pietolan talkkunata tuosta kupista, josta jo olet monasti ennenkin syönyt… No tulehan."
Auno sitasi irtaallaan olevat huivin nurkat leukansa alle solmuun ja nousi seisalleen pystyvalkean luota. Läksi kävelemään pöydän luo ja loi katseensa ympäri pirttiä, joka herttaisen pystyvalkean liekehtivässä valossa hymyili totisenystävällisesti. Istahti entiselle sijallensa pöydän taakse, liitti kätensä ristiin, painoi päänsä alas ja huulet liikkuivat. Mutta hetken perästä hän kääntyi syömään. — — —
Syömästä päästyä Saara teki vuoteen pirtin lattialle ja virkkoi:
"Rupeamme tähän. Jos menisimme kamariin ja Martta unimielissään sattuisi sinut näkemään, niin säikähtäisi."
Siihen köllistyivät rehuvuoteelleen yönlepoon. Saara se nukkui heti, nukkui kuin hako tietämättä tälle ilmalle. Mutta eipä ummistunut Aunon silmä. Rauhatonna vaan vieräkehtivät ympäri kuutamokuhjoisen pirtin ja kasvoissa veret kohahtelivat; mutta siitä aina riittyivät tyveniksi ja vakautuivat miettivän näköisiksi. Ja aamua lauloi kukko, kun vielä kirkkaina valvoivat Aunon silmät ja kuni kesäillan kyyhkynen kummun kuusikossa lentelivät katseet ympäri hämärän pirtin pilviyön kuutamon niukassa valossa. Viimein kuitenkin voitti uni, joka siirti ajassa valkeaan päivään, jolloin askartelevain ihmisten kolke ja iloisten lasten virkeä liike hänet herätti ja vierestään löysi Martan makaamasta.
Auno tervehti Marttaa, pani vaatteet päälleen ja siirtyi ulkokausteelle. Meni navettaan. Siellä lehmät oudosti mullistellen ja suhkien sieramiinsa katselivat outoa vierasta ja kolmivuotias takkupäinen härkämulli periparressa päästi käheän möräyksen ja äkeästi puhisten kalisteli pitimiään.
Auno seisahti lattialle ja kasvoissa ikävät väreet virkkoi:
"Matta kaikkihan tämä navetan hoito on aivan kurjannäköistä. Hukkuvassa liassa seisoo polviaan myöten jokainen elukka, parret kaikki remallaan ja ovi rempottaa yhdessä saranassa. Voi tätä siivoa!"
Menipä pelloille kävelemään. Kierteli kaikki pellot Tultuaan istahti penkille ja vakavasti virkkoi:
"Paaleikkona on kesanto ja melkoinen lempare on kulollaan tikan pyrstölle kuivanutta ohraa. Syyskyntö on vielä kesken, ojat ummessa, pajupensaita ojain sijalla, naurista muudan osa ottamatta. Voi, voi miten tahkoa ovat vetäneet asiat! Kaikki näyttää olevan nukkuvassa lamassa. Jos minne silmänsä luopi, näkyy väsyttävä kurjuus. Kaikki räystäätkin ovat aivan repaleina ja aidat kaatuneet pelloilta ja pensaat pientarilla."