Saara: "Usko jos tahdot, mutta paloivat ne." Äänettöminä he istuivat pitkän hetken. Siihen tuli Marttakin. Saara kysyi: "Eikös ole tosi, että Pentti poltti kuolemansa edellä ne välikirjat?"
Martta: "Palaneet ne ovat; ei niistä ole ristiä. Mutta voi, voi, jos saataisin vielä täällä olla joukollaan! En parempaa toivoisi en elämäni päivinä!"
Martta tarttui Aunon käteen ja jatkoi:
"Laita sinä, Auno kulta, niin, että tulevat vielä takaisin ne toiset
siskot. Syödään syttä tai savea, eletään tai kuollaan joukossaan.
Voi, voi, hyvä Auno, laita sinä ne toiset siskot tänne. Ehkä Reeta ja
Kerttukin tulevat."
Auno loi lämpimän katseen Martan kalpeihin kasvoihin.
— Kyllä luulen, että tulevat… Minä lähden Reetan ja Kertun luo käymään.
Saara: "Mutta se Sanna. Voi sentään, kun ei näe enää."
Martta punastui.
— Mitä, miksi ei näe enää? Sano nyt, Saara, miksi ei näe enää?
Auno: "Ei se ollut mitään. Kyllä se tulee Sannakin." Martta kääntyi
Aunoon.