"Minä näen sinun kasvoistasi, että siinä oli jotakin, jota et aio sanoa. Sano pois, minä en heitä ennen."
Auno: "Sanna on kuollut."
Martta punastui kuin hiili ihan korvia myöten.
— Onko Sanna kuollut?
Auno: "Kuollut on Sanna, ei tule enää."
Martan kasvot mustuivat, hän kirkasi oudosti ja kaatui pitkäkseen taidotonna. Silloin rupesi puistamaan se tauti ja puisti vielä kovemmin kuin koskaan ennen.
Pitkän tuokion perästä, kun puistutukset taukosivat, kantoivat he Martan kamariin, jossa hän verta oksentain tointui hetkeksi, mutta sitte heikosti valittaen vaipui uneen.
Auno virkkoi: "Minä lähden nyt Reetan ja Kertun pakinaan."
Saara ujostui, virkkoi: "Kun menet Pahtajärvelle, se on vähän kipeä."
Aunon kasvot sälähtivät, silmät pyöristyivät ja katsoi tuikeasti
Saaraan.