"Nuo kuuset tuossa niin ihanat. Nuo partaiset kuuset hymyilevät kuin ystävä. Tervaskantokin tuossa tien vieressä niin somannäköinen. Ai, ai, kun on kaikki niin puhtaan näköistä!"
Sitoi taasen rintanuoransa kiinni ja virkkoi:
"Ei istuin matka eisty."
Nousi ja läksi kevein askelin kävelemään kuuraista polkua ja kiireesti lyheni tie.
NELJÄS OSA.
XXXVI.
Viikot kuluivat; kuluivat kuukaudet. Ei näkynyt siskoja tulevaksi. Joutui Toukokuu käsiin. Oli heleä Lauantaipäivä. Saara leipoi rieskoja Pietolan pirtin pöydällä. Porstuasta kuului hiljaista kuhinaa ja pehmeitä askelia. Ovi narahti.
Saara kääntyi katsomaan, löi käsiään yhteen ja lausui:
"Herra ihme, Auno! Voi, voi, ja Katri ja Riikkakin! Entä Vappu? Ka tuossahan on sekin! No ei olisi uskonut. No hyvänen aika sentään! Lyhyt on nenä tulijalla. Ei olisi uskonut!… No mitä sanomaa tuotte?"
Auno: "Rauhan sanomat!"