"Se on niin surullinen tarina, etten voi sitä kertoa tämmöisenä hetkenä… Tyhjänäpä on hänen sijansa tässä.
"Sijan tietää, kuhun syntyy, paikan kaiken kussa kasvaa vaan ei tiiä kuhun kuoleman pitää."
Reeta: "Tyhjänäpä on toinenkin sija. Kerttu on poissa."
Sitte Auno otti taskustaan virsikirjan, pyyhkäai kädellään kasvopäitään ja alotti virren:
"Pois makia maalima ja" j.n.e.
Siihen yhtyivät ääninensä toisetkin siskot.
Kun Hyllyäiskeron liepeelle oli sammunut viimeinen syvämielinen kaiku, niin nousivat tyyneesti iloisina ja rientivät nukkuvain lastensa luo pirttiin. Aamua säteili jo koillisen ranta ja hereille virkui nukkuva luonto — — —
Huomeinen päivä oli jo lypsyin ajoissa. Miehet poistuivat katselemaan tiluksia ja karjan hoitoon kiirehtivät Auno, Riikka, Vappu ja Martta. Lapset nukkuivat vielä suurella vuoteellaan pirtin puhtaalla lattialla. Unimielissään heittelivät käsiään ja jalkojaan sinne tänne ja viehkuroidessaan kulkeutuivat mikä minnekkinpäin.
Katri se istui kätkyessä ja sylissään syötteli pienokaistaan ja kasvot olivat herttaisessa hymyssä. Saara istui penkillä ja hymyellen katseli sitä isoa vuodetta, jossa oli seitsemän lasta ja virkkoi:
"On tuossa vielä vanhan päivän varoja."