Saara: "No oliko hän sitte syyllinen Sannan kuolemaan, vai minkätähden hän tuli niin levottomaksi? Eihän Auno kuitenkaan ole pahasti elänyt milloinkaan."
Katri: "On se ollut Sannan kuolemaan siten syyllinen, että kun ovat olleet siellä kosken kuohuissa, jossa pyörre on kiskonut pohjaan, niin Sanna on tarttunut Aunon jalkaan, mutta Auno kun on tuntenut painuvansa, niin on kiskassut jalkansa irti ja silloin on virran hyöky pukannut Aunon maalle päin ja Sanna on jäänyt sille tielle. Ja siellä on, ei ole nähty luun suremata."
Saara: "No mikä tuo sitte on pahoiltava? Kuka siinä nyt semmoisessa
joutaa toista ajattelemaan, kunhan omaa henkensä saa pelastetuksi.
Hyvänen aika, semmoisessa hädässä vielä toisesta huolta pitämään!
Kyllä minä en tuommoisesta paljon pahoilisi… Kummapa se Auno…
Mikä siihen on hänen syynsä!"
Katri: "Niin se on sinun mielestäsi. Mutta se oli Aunon mielestä raskas. Voi, voi, kun se oli hirveässä tuskassa! Oikein säälitti, mutta minkäpä teki; ei voi sokea sokeaa taluttaa."
Saara: "Mikä sokea? Olisithan sinä voinut sanoa samoin kuin minä nyt."
Katri: "Silloimpa me olemme sokeat…"
Saara: "No luuletko sinä sitte, että Auno on mei… sinua parempi."
Katri ei tahtonut puhua siitä asiasta; katsahti vuoteelle, jossa lapset viehkuroivat ja virkkoi:
"Kas tuota Paulia, kun pyörii kuin makkara tuossa vuoteellaan. Se on siinä vaikka millä mukalalla."
Saara: "Näkyvätpä ne siinä uivan vaikka mihin päin… No jopa sieltä lypsymiehetkin tulevat."