Auno ja useita muitakin talon väkeä lähti katselemaan. Auno meni kankaalle päin; mutta seisahti ja kuunteli tarkkaan.
— Tuolta kuuluu Reetan ääni tuolta Raatesuolta päin.
Sinne lähtivät suhittamaan.
Reeta oli kuusen juuressa kasvoillaan, väänteli ruumistaan ja puristeli kasvojaan, huutaen itki ja voivotteli, Auno juoksi syliksi Reetaan.
— No Reeta, Reeta, mitä sinä houraat! Ei ole hätää, ei ole mitään palanut! Kaikki on hyvin. Kiitos Jumalalle!
Reeta itku kurkussa melkein parahtaen virkkoi: "Vappu paloi!"
Vappu: "Voi Reeta rakas, tässähän olen! Kiitos Jumalalle!"
Sen sanottuaan Vappu tarttui Reetaan syliksi ja nosti seisalleen.
"No Reeta kulta ei meiltä ole palanut mitään, ei ihan mitään! Ole nyt rauhassa. Ole aivan huoletta!"
Reeta vähän rauhoittui, pyyhki silmiään ja nikotellen virkkoi: