"Hyvä, hyvä, kunhan et sinä palanut."
Mutta sen sanottuaan taasen kurtistuivat Reetan kasvot, kyyneleet tulvahtivat kasvoille, rinta pullistui ja parahtaen virkkoi:
"Kun toisen kerran piti nähdä!"
Auno tarttui syliksi.
— No usko nyt meitä, ettei ole palanut mitään.
Reeta: "En usko, paloihan meillä jo katot. Voi, voi! Kun toisen kerran jäimme kuin linnun pojat. Voi, voi!"
Auno: "Lähdetään katsomaan."
Auno ja Vappu tarttuivat Reetaan ja toinen toisesta käsipuolesta taluttivat kotiin päin ja seisahtuivat kankaan liepeelle, johon jo näkyivät kaikki talot.
Vappu: "Katsoppa nyt, eivätkö ole talot paikoillaan."
Reeta katsahti kotiin päin, pyyhkäsi silmiään, katsoi taasen ja suuriksi levisivät harmaat silmät. Sormellaan osotellen luki hän kaikki talot; sitte katsahti niitten kolmen aihkin latvoihin ja rinta hytkähti.