Riikka katsahti akkunasta ulos ja jatkoi:
"Tuon rinteen palo tässä vuosikymmenen takaperin se tuotti sen siunauksen. Silloin ne tulivat Olli-Pekka ja Rekkekin heräykseen."
Auno oli jo heittänyt lakan syönnin, ei paljo välittänyt puheista; istui vaan kirja vasun vieressä penkillä. Vakavina olivat kurttuiset kasvot, katseli Raamattuaan ja hiljakseen virkkoi:
"Jospa olisimme kaikki oikeita heränneitä… Jospa olisimme."
Reeta ei näkynyt kuulevan Aunon sanaa; mulautti vaan toisiin syrjäsilmäyksen ja tympeästi virkkoi:
"Niistä miehistään niillä on aina puhetta. Miehet kuin miehet."
Lupsautti silmiään ja nosteli lakkoja huulelleen, joka aina uskollisesti työntyi pitkälle lipille vastaan ottamaan näppien tuonnosta.
Pohjassa kopisivat jo Reetan näpit, harosteli vielä ropeen pohjalla heiluvasta mehusta lakan sokareita, kallisti rovetta, katsahti siihen ja virkkoi:
"Juokoot lapset tuon mehun."
Imeskeli vielä näppiään ja kohosi pois pöydästä; siirtyi periakkunan poskeen istumaan. Kahden käden siirti kaulalle riippuvat valkeat hapenensa korvainsa taakse ja aikansa kuluksi alkoi soudatella Riikan miniän kuusiviikkoista lasta.