"Eihän se miten sovi kun on hieronut langan nenän paksuksi kuin puntarin perän."
Hampaillaan nykäsi Auno säikeen nenää, pyöritti sitä näpissään, pisti neulan silmään ja antoi Katrille.
"Tuossa on, vaan mitäpä sinä sillä paljon tehnet. Kyllä ei siitä tule kahta valmista."
Muori se lasisilmät päässä tilkutteli Saaran lahkeita ja neuvoskeli muita. Saara ja Martta vaan katselivat joutilaina päältä.
Huvassa kului ilta. Suvehen olivat Otavan sarvet, kun vasta päästiin ompeluksista.
Laskeuttiin yön lepoon yhteiselle vuoteelle. — Pystyvalkean hehkuva hiillos vielä liekehteli ja levitti mieluista valoaan rauhaisaan katokseen.
Muori se oli vuoteen laidalla ja Martta kyyristyi muorin kylkeen kuin kananpoika emon siiven alle. Muorin suuret silmät valelivat tyttöjen vuodetta. Syvä äidillinen rakkaus lepäsi kuluneissa kasvoissa. Hän pani kätensä ristiin ja lausui: "Siunataan nyt itsemme!"
Tytöt pyörähtivät selälleen, liittivät kätensä ristiin rinnoilleen ja kuuntelivat muorin iltarukousta.
Silmä kerrallaan painui kiinni… Nukahti muorikin.
Kauan hän ei viipynyt yötilalla. Jo ennen kukon laulaa hän kohosi, pani takkaan puita, jotka syttyivät illallisesta hiilloksesta. Kohta liekotteli taas tervaksinen pystyvalkea, jonka punertavat liekit valaisivat nukkuvaa tyttöliutaa…