"Niin teistä, lapsukaiset, Jumala pitää huolta. Harvat ovat ne lapset, jotka ovat niin rikkaita, kuin te siinä olette. Kiitos Jumalalle!"
Sanna tarttui syliksi muoriin.
"Olkaa muori täällä yötä."
Muori: "Aivan mielelläni olen. En lähtisi pois vaikka ajaisitte."
Pystyvalkea paloi. Sen ympärille kokoutuivat tytöt ja muorikin, joukossa lintuja höyhentämään.
Siihen tuli Pietokin Sannan viereen, kohotti olkapäitään ja pyyhkäsi suortuvia silmiltään.
"Annappas Sanna minulle se metso, se näkyy olevan vanha kanttura. Ei, siitä lähde sinulle höyhenet. Ota sinä tuolta nuorempia, niissä ovat höyhenet löyhemmässä… Kas se… mutta jo se on tuo käynyt useammassa hongassa, kuin on tuo nokka tuommoiseksi käyristynyt."
Muori: "On se omituista, kun se vanhemmuuten tuo nokka menee noin koukkuun ja valkeaksi."
Pieto: "Niin se on. Ei se näy linnullakaan ikä merkittä menevän… Mutta jo ovat tuon päälakeen lujaan tarttuneet nuo höyhenet. Ei uskoisi… Noo, kyllä tästä elo saadaan, kunhan tässä tuumitaan."
Muori katseli vuoroon tyttöjä ja Pietoa.