Kerttu: "Koko aikana sitte, kuin viimeksi kävitte, ei ole isä puhunut mitään; eikä se ole kotona ollutkaan, kuin yösydämmen. Öitäkin on ollut metsässä."

Sanna: "Omin päimme olemme tässä rehmineet kotona".

Vappu: "Mutta tässä yhtenä iltana, kun ei ollut isä kotona, niin me melskasimme; me räimme niin, niin kovasti että… Oltiin sokkosilla ja Sanna oli sokkona. Niin se kun kerran tuossa pöydän luona minua tavotti, niin luikasin pois edestä kuin matikka, niin Sanna tölmäsi pöytään… Hi-hi-hi… Silloin pöytä meni, meni… hi-hi-hi-hi… ylen kuppuraisiaan ja kupitkin kolisten menivät penkin alle."

Reeta: "Kas, kun tuntuu lystiltä, kun niin makeasti naurattaa. Hyviä töitään… vieläpä viitsii muistella. — Ovat aina kuin päättömät, — seinätkin vähällä särkevät."

Sanna: "Pitäähän sitä ruokansa edestä."

Muori: "Kyllähän sitä nuorena on mieli kevyt, kuin kevätlinnulla, mutta tänne asti, kun eletään, niin ei tule liikoja askelia. — — — Vai aikoi Ahtolan isäntä käydä peltonne kylvämässä. Hyvä, hyvä. Niin, kunhan nyt ihmiset auttaisivat teitä tässä huonoimmallanne ollessa, että pääsisitte kohoamaan. Kyllä sitä sitte tuumia olisi. Tuo Pajupuron varsihan kuuluu olevan niittymaata, sitä alkaisitte raivata vähän kerralla niityksi. Talven aikana hakkaisitte metsän haloiksi, kesällä sulan aikana siivoaisitte murrot; ja sitten se vähitellen muuttuisi niityksi. Sillä tavoin me ennen Erkkilässä teimme niittyä Lainiopurolle. Pieni, pahanen mökki se oli Erkkiläkin minun lapsena ollessani; aivan samallainen tantti metsän sisässä, kuin tämäkin nyt. Vaan on siinä nyt leipää ja leivän särvintä… Petäjä-leivällä se on Erkkiläkin tehty siksi, mikä se jo nyt on. Niitty on pellon äiti, sanoo sananlasku. Kun mekin saimme niittyä ja lehmiä oli lähes kymmenen, niin maitoa kun oli yltä kyllin, niin ei ollut leipä määrässä. Usein oli leipänä vain tuohilevyllä paistettua petäjämökeröä, jota kolmikannalla apettiin. Mutta kalaa ja maitoa, kun oli, niin ei hätäpäivää tullut Meillä ei ollut lintuja, niinkuin teillä… En sitä minäkään ole venynyt vehnäisillä, kasvanut kanan munilla. Eivät ne ole kaikki päivät olleet mieltä myöten, eivätkä kaikki atriat nenällä haistaen. Mutta tähän asti on Jumala auttanut."

Sanna: "Mutta me rupeamme hakkaamaan Pajupuron korpea haloiksi."

Vappu: "Alamme kyllä."

Reeta: "Alkaja havukoissa. Mitä häntä hupajaa."

Kerttu: "Kyllä alamme. Vaikka kuusen päivässä jyrsisimme haloiksi, niin tehtyä sekin on."