Vappu: "Sannalla on ollut vaikea, kuin Venäläispojalla. Sekin oli tuumannut, että 'ennen nurmie kynnäis, ennenkuin lukis.' Mutta minä vaan lukisin mielelläni, kun osaisin."
Sanna: "Siinäpä se onkin temppu. Oppineen se on hyvä työtä tehdä; mutta entäs se alku? Siinä se kakka leivotaan."
Vappu: "Tokipa siinä nyt ovat tekijäiset! Kunhan ruvetaan, niin ei muuta, kuin lähtö vaikeinta."
Reeta asetteli kenkiään orteen kuivamaan. Kasvot olivat tympeän näköiset. "Se olikin sana! — Kunhan ruvetaan! Mutta mistä sitä lähdetään? Kyllä et sormestasi ime, älä luulekkaan."
Sanna jatkoi: "Älä luule luuta lihaksi, koiran päätä paistikkaaksi."
Vappu: "Mutta minäpä haen sen aapeluksen. Tuolla se on aitan loukossa romuvasussa."
Auno: "Käy vaan; katsellaan tässä illan valossa…"
Vappu toi aapeluksen, makea hymy poskilla, heitti pöydälle Kertun eteen ja virkkoi: "Tiinä titä oiti, sanoi Pahka-Joona lukkarille."
Kerttu aukasi homeisen aapeluksen, katseli sitä; kutristi kulmansa ja tähysteli oikein tarkasti.
"Vieläpä näkyvät tuossa sen aikuiset puikon jälet, kun Kassilan muori luetti."