Niin synkkä ja tuomitseva mieli siitä, että oli luvannut lapset uimaan oli rovastinnan mieli vielä iltamyöhällä valvoessa Ailin vuoteen ääressä. Se hauska nautinto luonnosta Jahtirannan Kaisan puistossa ja se repäisevä sydämmen ilo Ailin virkoamisesta olivat vaan vilahduksia mistä ei jäänyt mitään jälkeä eikä tuottaneet mitään valoa nykyiseen mieleen, missä tuonoin ankaruus ja epätoivo yhdessä tunkeutuivat sieluun ja täyttivät koko tunteitten syvimmätkin syvyydet.
Mutta nyt nukkui Aili ja kasvoille kohosi ihana punastus, että rovastinna ei ikänään muistanut ei Ailin, eikä kenenkään lapsensa kasvoja niin ihastuttavan miellyttävinä nähneensä.
Ne puhuivat rauhasta, ne puhuivat ihanan kesäyön hiljaisesta rauhasta nukkuvien maassa. Mutta ne puhuivat äidille tänä hetkenä vielä enemmän, ne puhuivat ijankaikkisesta rauhasta autuaitten maassa.
Rovastinnan täytyi itkeä, mutta se itkeminen tuntui sanomattoman suloiselta. Jokahinen kyynel oli murunen siitä sielua täyttävästä tuomion ja epätoivon synkkyydestä, mikä kyynelten vuotaessa tuntui sulavan kuin keväinen lumi helteisen auringon paistaessa.
Huomenaamuna Aili nukkui pitempään kuin tavallisesti ennen, mutta noustessaan oli virkeä, kuin eilen ei mitään olisi tapahtunut.
Tästä rovastinna oli enemmän kuin iloissaan ja kun Ailin oli saanut puetuksi ja annetuksi pienen ruoka-annoksen, kiirehti hän Ailin kanssa rovastin kamariin näyttämään Ailia. Ovessa tullessaan jo sanoi: "Katsoppas, pappa, meidän Ailia, kun se on ihan terve ja ruokaa tahtoi herättyään ensi sanakseen. Se eilinen kylpy kai vaikutti nälän. Mutta kuules, Hermanni! Mitä hyvää osaamme tehdä sille Jahtirannan Kaisalle siitä keksinnöstä, millä pelasti Ailimme henkiin?"
"Mitäpä sitä olisi tarvis tehdä mitään", kuului rovastin kuiva vastaus.
"No, hyttynen, hyvänen aika. Miten voisimme niin kiittämättömät olla sellaiselle hyväntekijällemme?"
"Siten, että Kaisa on meidän mökkiläinen. Sillä on velvollisuus tehdä enempikin."
"En voi ymmärtää nyt sinua… Minun täytyy päästä edes kiittämään Kaisaa, kun eilen siinä harakassa ihan hyvästelemättä lähdimme. Etkös sinäkin lähde? Otamme Ailin, Lillin ja Mimmin mukaan."