Siihen katkesi Lillin marina senkin tähden että rovastikin tuli nyt sinne. Hän ei kuitenkaan näkynyt välittävän kestään, istua köhjähti vaan lavitsan nenälle juuri kun olisi yksin maailmassa rykästelihän vaan ja tyhjää nieleksiä kumautteli, että paksut kaulasuonet korkeina makkaroina näkyivät harmaalla kaulalla.
Kun rovastinna näki rovastin niin kovin itseensä vajonneeksi, niin tahtoi hän huomiota viedä kopimiehiin ja ihastuneena alkoi: "Kas tuota Jannea taas, miten paukautti koppia että lentää ihan näkymättömiin. Mistään tuo perät tekee. Katsohan sinäkin, Hermanni, tuonne miten koppi mennä rollottaa. Sinne se nyt kupsahti kanervikkoon. Lienee siinä Konstalle nyt kotvaksi hakemista. Mutta samaa talon työtäpä se lienee… Saatte siinä nyt Janne ja Kaapus avossasuin odottaa kukaties tovinaikaa… Kas. Eläpäs vaan. Mutta Konsta löysi, kun löysikin jo kopin ja tuolta tuon matkan päästä se nyt nakata virittää tulemaan. Kas niin vaan, Jannen keppi on vastassa! Katsohan, Hermanni, miten Jannea vetää jo kieroksi ja katsohan keppiä miten se on ottamuksillaan. Kas niin! Se olikin kepsuu… Katsohan, katsohan, Hermanni, miten tuo koppi nyt viiltää tuolla ilmassa, nyt se vasta taipaleen tekee. Saa siellä nyt Konstu riepu juosta ja kupustaa, kun menee tuone mäen taakse ettei näe suuntiakaan mihin putoaa. Mutta jopas arvasivat toisetkin, että lähtivät joukolla hakemaan. Se olikin parasta… Viipymäänpä rupesivat siellä".
Rovasti ei näistä rovastinnan kehoituksista paljon innostunut, olihan vaan rovastinnalle mieliksi joskus katsovinaan sinne kopin lyöjiin päin. Oli vaan itseensä sulkeutuneena ja mietti mille kannalle on asetuttava tässä uudessa paikassa ja minkälaisena näyttäytyminen jo esim. tänä päivänä ja mistä raamatun paikasta olisi näin pienessä joukossa otettava selityksen aine. Ottaisinko neljän kaltaisesta kylvöpellosta… Ei, ei se sovi nyt, kun on vaan neljä akkaa kuulemassa ja niistä täytyisi kolme tuomita helvetin omaksi tai vähintäin riettaan jälille ja yksi vaan autuutta perimään. Ei, ei se sovi, ne loukkautuisivat ne kolme siitä, sanoi rovasti mielissään ja hieman punalti päätään… No tuhlaaja pojasta… Ei siitäkään näin pienelle joukolle… Hyvästä paimenesta… Kas, se sopii. Siitähän voi puhua vähillekin kuulijoille kun se aine kuuluu juuri papille itselleen… Siitä minä puhun, sanoi taas rovasti mielessään ja rupesi miettimään miten hän sovittaa itsensä siihen paimenen kohdalle, miten hän juuri on ottanut tehdäkseen kaiken minkä voipi varjellakseen laumansa susilta ja muilta ilveksiltä. Ja miten hengen maailmassakin löytyy monenlaisia susia, miten joku susilaji vaanii ilveksen tavalla, kuten tavallinen ilveskin jänistä. Ja miten taas löytyy senlaisia susia, jotka suorastaan hyökkäävät niskaan. Siitä minä puhun, sanoi rovasti mielissään ja punalti taas hieman kuivan näköistä päätään. Sen näki rovastinnakin ja ymmärsi nyt rovastin syventyneen niihin hengellisiinsä, niin ei tahtonut häiritä millään puheellaan. Mutta kun pojatkin olivat kadonneet sinne mäen kirman taakse, niin olo alkoi tuntua yksitoikkoiselta ja hän lähti astua mylkentämään talon asuntoon missä jo oven aukaistessaan huudahti: "Ai ihme, miten täällä on siistiä ja puhdasta ja kaikki sievästi ihan kun herrastalolla!"
Samassa työnsi auki saranoilla varustetun akkunan sieltä puiston puolelta ja huusi: "Tuleppas, Hermanni, katsomaan, miten täällä on sievästi. Et usko. Täällä on keinutuolikin, ihan kuin herrastalossa".
Rovasti kun kuuli, että siellä on keinutuoli, missä on kaikkein helpoin ajatella niin rykäsi nyt rinnastaan sinne kertyneen ysköksen, sylki sen maahan ja lähti astua toikkuroimaan sisälle. Rovasti istui nyt keinutuoliin ja ilostuneemman näköisenä äsköisestään puheli sitä ja tätä, vaikka ei mitään asiallista. Ja kukapa siinä olisi mitään asiallista kuullutkaan, kun rovastinna kävellen huoneen kaikilla suunnilla kyseli: "oletko sinä, Kaisa, tämän ja tämän ja tämänkin huonekalun itse laittanut, vai ovatko ne entisen pappilan herrasväen antamia?"
Kaisa kyllä kahvia keittäessään koitti vastata rovastinnan kyselemiin minkä kerkisi, mutta kyselemiset eivät sillä loppuneet se vaan kyseli ja kyseli.
Nyt kuitenkin Kaisalla joutui kahvi, jota juodessa rovastinnan pienet tytöt katselivat siitä auki olevasta akkunasta ulos ja näkivät, että pojat, kun eivät löytäneetkään enää koppiaan, olivat menneet uimaan ja mäikäröimään rannalle.
Tämän nähtyään Lilli kiimasi rovastinnaan syliksi ja alkoi: "Voi, mamma, kun Janne, Konstu ja Kaapus ovat menneet uimaan. Saammeko mekin mennä, saammeko mamma?"
"Ei nyt toki vielä, kylmähän nyt on vielä", esteli rovastinna vaikka puoleksi näytti lupaavan.
"Eihän se ole meille kylmempi, kun pojillekaan ja näin lämmin päiväpaiste. Me menemme, mamma?"