Rankkasadetta kesti koko yön. Ukkonen meni ohitse, mutta unohti sulkea taivaan ikkunat lähtiessään. Meidän oli yövyttävä siihen mökkiin. Minä ja toinen toveri otimme haltuumme sängyn lautakasan yhdellä seinämällä — ja kolmas sai oikaista luunsa lattialle, jonnekin sen vanhasta virsikirjasta otetun eukon viereen. Yöllä hän kuitenkin hiipi meidän luoksemme valittaen, että lattialla kulkevat muurahaiset eivät anna hänelle pahaakaan rauhaa.
Mutta ennen maatamenoa kertoi se eukko kasvattaneensa tässä samaisessa töllissä viisi lasta, jotka nyt ovat maailmalla ja lähettävät aina välistä apua. Se oli hyvin lyhyt ja intohimoton kertomus, vanhan virsikirjan nuotilla esitetty. Minä vain ihmettelin mielessäni, miten tässä tuvassa on sopinut asumaan seitsemän henkeä. Ja sen kertomuksen aikana minä katselin, kuinka sammakko ulkona koetti nousta märkää ikkunaa vasten, mutta luiskahti aina takaisin.
Ja minä muistan vieläkin sen eukon sanat:
— Tästä töllistä on ollut hyvä apu, kun tämä saari ei ole kenenkään kartassa. Tämä on ilmainen asunto. Ja mies on melkein koko ikänsä palvellut renkinä talossa tuolla rannalla. Siellä hän on nytkin.
Voi voi, mitä varten tässä maailmassa on niin paljon tyytyväisyyttä!
* * * * *
Viime kesänä minä kävin samassa saaressa. Töllin sijalla oli nyt kuoppa, jossa kalastajat olivat pitäneet yötuliaan. Sen asukkaat olivat muutamia vuosia sitten muuttaneet toiseen maakuoppaan, jossa ei ole takkaa nurkassa.
ISÄ JA POIKA
Eheh, vai ovat veljekset taas vesillä?
Se oli omituinen pari, joka kulki pitkin kirkonkylän lävitse johtavaa tietä. Hyvin mataloilla rattailla, »rilloilla», istua kyhjötti kummallinen käärö, jota pitemmältä matkalla olisi voinut luulla jauhosäkiksi, mutta lähempää katsoen huomasi, että sillä säkillä oli isopartaiset miehen kasvot ja kädet, jotka melkein velttoina riippuivat sivulla. Muuten se todella olikin aivan täyden jauhosäkin näköinen harmaine puolipalttoineen. Jaloista ei ollut jäljellä muuta kuin tyvet; molemmat olivat menneet melkein juuresta. Ihmeellisintä oli, miten se säkki istui niin tanakasti ahtailla »rilloilla», joitten pyörät pahasti loksahtelivat ja heittelehtivät kovalla maantiellä. Mutta hyvin se siinä istui, eikä yhtämittainen nytkytyskään näyttänyt sitä mitenkään häiritsevän.