Elsa. Tarkoitan, että nyt alatte pyrkiä siihen, mitä varten olette minut tänne kutsunut.
Hallas. En ymmärrä teitä.
Elsa (hieman närkästyen). Mikä yksinkertaisuus! Kuinka hullunkurista, että minun täytyy lukea teidän ajatuksianne. (Hilliten itsensä.) Mutta samapa se, kun kerran olen puheliaalla tuulella.
Ette suinkaan te tahtone uskotella minulle, että kutsuitte minut luoksenne puhellaksenne kanssani ilmoista. Mikäli minä tapoja tunnen, ei säädyllisen perhenaisen sovi tulla nuoren miehen asuntoon edes päivällä, saatikka sitten tällaisena vuorokauden aikana. Eikö niin, herra Hallas?
Hallas (ikäänkuin hämillään). Ehkä olette oikeassa, minä en tunne kaikkia sääntöjä niin tarkoin.
Elsa (katkeruudella). Tämä on yölepakkojen hetki, päivälinnut nukkuvat nyt siveyden hurskasta unta…
Hallas (loukkaantuneena). Elsa!
Elsa. Ehkä tämä puhe ei teitä miellytä. Ei se minuakaan miellytä, uskokaa pois! Mutta minä olen nyt päättänyt olla rehellinen, vaikkapa vain tämän kerran, rehellinen itselleni ja teille. Kenties on nyt minulla siihen viimeinen tilaisuus.
Hallas. Elsa, jättäkää katkeruus, uskokaa minua…
Elsa (keskeyttäen). Mitä joutavia, enhän minä lainkaan ole loukkaantunut. Hyvänen aika, jospa minun ei milloinkaan tarvitsisi sietää tämän enempää!