Meidän pikku ratojemme kulkunopeudesta antaa sopivan kuvan seuraava tunnettu tapaus.
Muuan vanha mies kävellä vihkasi aika kyytiä maantietä pitkin radan vartta pikku junan ajaessa sivulla. Kuljettajan tuli sääli kovassa kuumuudessa talsivaa miestä. Hän huomautti:
— Tule pois ukko junaan, pääset ilmaiseksi.
Johon ukko vastasi:
— Kiitoksia vaan, mutta ei minun passaa, on vähän kiiru.
Semmoisia juttuja. Niitä kulkee kansan suussa paljon. Tässä ei kuitenkaan riitä tilaa kaikille, eikä puolillekaan.
III.
Pohjanmaan yöjunaa ei tarvitse sietää muuta kuin Haapamäelle asti. Lyhyen kesäisen yönnikaman siinä parahiksi taittaa. Ei ole muuten ollenkaan hullumpi matka, vaikka sillä ei ole antaa sitä tunnelmaa kuin Haapamäen—Pieksämäen radalla. Haapamäeltä alkaa aamu, ja vaunussa on kodikas tuntu. Nämä vaunut ovat sellaisia toisesta luokasta yksinkertaistutettuja laitoksia. Ulkoväri, istuinten muoto ja verkot ylhäällä muistuttavat entisestä komeudesta, istuinlihaksia vastaava pehmennys vain on poistettu ja vaunun kupeeseen maalattu yksi roomalainen ykkönen lisää. Sieltä on katsottava vielä kertaalleen, ennenkuin uskoo sijoittautuneensa oikeaan "rankiin". Tottumattoman päähän pistää epäilys, että täällä maan sydämessä katsotaan kovan "reikätuolin" — istuimessa on näet paljon pieniä reikiä — riittävän mainiosti keltaisenkin lipun omistajalle. Toiskertainen vilkaisu vaunun sivuun kuitenkin vakuuttaa, että on oikeutettu astumaan tähän puoliluokkaan.
Sitten se alkaa. Nytkytetään hiljaista lönkkäjuoksua ja jokaisessa pienessäkin ylämaassa ähkytään, täsmällisemmin sanoen: veturi ähkyy, kauheasti. Mutta aina päästään ylös, ja aikaa on varattu riittävästi. Vaikk'ei vauhti päätä huimaakaan, on tällä Haapamäen—Jyväskylän rataosalla sentään eräänlainen sivistynyt leima. Jokaisen aseman seinässä on matkustajalle opettavaisia tietoja. Niissä osoitetaan numeroilla, miten kaukana kulloinkin ollaan Helsingistä, ja miten korkealla mikin kohta on meren pinnasta. Muuten ei matkalainen tulisi näihin asioihin huomiota kiinnittäneeksikään, ja hyvä on toki tietää Keski-Suomen mittasuhteita, kun siitä nyt taitaa tulla oma maakuntansa ja vielä ihan oma omituinen lääninsäkin. Keskisuomalaisen ei siis kohta tarvitse epäröidä sanoessaan olevansa kotoisin Keski-Suomesta. Ennen joku näet saattoi ylimielisesti huomauttaa, ettei hän tiedä sellaisen maakunnan olemassaolosta. Ja pölyisestä Jyväskylästä tulee läänin pääkaupunki. Sitten siellä pitää kivetä kadut ja ruveta ajamaan kumipyöräisillä rattailla, ettei maaherran sieraimia pöly sulje eikä rattaiden rämy halkaise hänen korvakalvoaan. Jyväskyläläisille itselleen se on "kansallinen onnettomuus", perinnäistapojen menetys, mutta sitä pitää tulla perässä, vaikka yleinen kehitys loukkaisi kaikkein pyhintäkin.
Mutta pysytään nyt vielä siinä sekasikiöisessä vaunussa, joka on joskus kuljettanut hienompiakin matkustajia, Jyväskylän yhteiskuntaelämän pylväitä. Ne ovat nykyään pylväätkin muuttuneet, känsäkouraisia miehiä istuu jo kuntien neuvospöydissä järäyttelemässä julki yksinkertaisen kansanmiehen ajatuksia kunnallisesta huushollista. Tämä seurakunta tässä Jyväskylän vaunussa on aivan toisenlaista kuin pääradalla. Siellä istuttiin eriseuraisina ja jutusteltiin korkeintaan omanpenkkiläisten kanssa, mutta täällä innostuu koko vaunu, kun oikein mielenkiintoinen kysymys esille putkahtaa. Kerran jouduin minä Haapamäen ja Jyväskylän välillä väittelyyn erään tuttavan kanssa kapinasta ja sen seurauksista. Siitä syntyi huomattava valistustilaisuus. Mutta kun koko vaunu kerääntyi meidän ympärillemme, ja kun sillä tavalla syntyi tungos, samanlainen kuin entisissä torikokouksissa, ja kun molempien asianomaisten väittelijäin selässä makasi tiedonjanoinen kansa, täytyi arvokas tilaisuus keskeyttää terveydellisistä syistä.