— Kyllä se jossai tiällä assuu.
Tämän sangen vähän lohduttavan vastauksen saatuani marssin laukkuineni ynsiällä mielellä läpi koko Jyväskylän tatsuunan, kunnes löysin ainokaisen ajurin asemahuoneen edustalta.
— Tiijättäkö työ, missee se ja se assuu?
— Tiijänhän minä. Mänkee tuosta nyt tätä sammoo katua ja sitten kiäntäkee tuolle toiselle kaulle.
— Ettekö työ sentään ois niin hyvä ja ajasija sinne?
— Ruahtiihan tuonnii tehä.
Ja sitten me läksimme ajamaan. Matkalla kääntyi ajuri puoleeni:
— Outtako työ sen vel?
— Oun. Mistee sen arvasija?
— Näystä vuan piättelin.