Taikka kyllä oikeastaan vähän. Hän on näet pannut juniin fascistimiliisinsä valvomaan, ettei kukaan saa säästää valtion tavaraa, vaan pitää olla rentonaan. Muuan matkustaja on tiukasti ladatussa vaunussa, jossa ei sovi nukkumaan muuta kuin limittäin, jalat vastapäisellä penkillä, ollut niin viitteliäs, että on riisunut kenkänsä. Silloin sattuu tulemaan Muhosen mustapaita ja komentaa kengät jalkaan. Niin että älkää missään nimessä ruvetko sukkasillenne italialaisessa vaunussa, vaan tunkekaa epäröimättä kuraiset kenkänne penkille tai vastapäätänne istuvan posetiivarin syliin. Sellainen menettely kuuluu nähtävästi järjestelmään ja tuottaa suurta tyydytystä junissa järjestystä pitävälle fascistimiliisille.
Firenze on kiltti kaupunki. Minusta se ei ainakaan vaadi siinä määrin puolustuskuntoisuutta kuin muut Italian kaupungit. Kantajatkin ovat ikäänkuin hiljaisempia ja kainompia, eivätkä leiki puunilaissotia, kuten muut italialaiset yhä vieläkin näkyvät tekevän. Suurimmilla hotelleilla on omat omnibuksensa, kuten suuressa maailmassa konsanaan, matkalainen sullotaan niihin paljon vähemmällä huudolla kuin esimerkiksi Napolissa olisi mahdollista, ja hänet viedään melkoisen rauhalliseen hotelliin. Tosin täälläkin on ilmoitus, että johtokunta ei vastaa arvoesineistä, joita säilytetään huoneissa eikä ole jätetty hotellin kassaan, mutta, kuten myöhemmin näkyy, kenkiä ei lasketa arvoesineiksi, vaan saa ne oven taakse jätettyään aamulla takaisin kiilloitettuina. Jossain muualla oli seinällä nimenomainen huomautus, ettei kenkiä pidä jättää käytävään, vaan on soitettava palvelijaa niitä hakemaan.
Jos minä nyt ryhtyisin perusteellisesti kuvaamaan, mitä kaikkea minä Firenzessä olen nähnyt, niin minä luultavasti saisin monien muitten matkakirjojen laatijain tavoin hakea eteeni joukon teoksia katsellakseni niistä, mitä minä oikein olen nähnyt. Danten, Petrarcan, Boccaccion, Machiavellin, Botticellin, Lionardo da Vincin, Michelangelon ja kymmenien vähemmän kuuluisien miesten kaupunki ei ole muutamalla sivulla kuvattu. Tavallinen käypäläinen tuntee hukkuvansa Firenzen taideaarteihin. Rooma ehkä sittenkin vaikutti enemmän historiallaan, Firenze lumoaa taiteellaan. Ja osittain se sillä elääkin, sillä sen gallerioissa istuu päivittäin kymmeniä vanhempia ja nuorempia »professoreita» kopioimassa mestareita, jotka ovat antaneet maailmalle renessanssin. Aluksi luulet tätä opiskeluksi ja taiteenharrastukseksi, mutta poikettuasi gallerioitten lähistöllä sijaitseviin lukuisiin taidekauppoihin, näet siellä samoja jäljennöksiä myytävinä.
Niin, Firenze elää osaksi taiteellaan — ja suurmiehilläänkin. Nykyisiä sillä tuskin on, mutta sitä enempi entisiä, kuten äsken tuli mainituksi. Tuskin ehdit istahtaa jonkin ravintolan tavanmukaisen katupöydän ääreen, kun sivullesi ilmestyy Danten tai Michelangelon kuparista pakotettujen kuvien kauppaaja. Näihin kauppamiehiin sinä olet saanut tottua. Mutta tämä ei olekaan niin tungetteleva kuin Roomassa — Napolista puhumattakaan —, vaan vaikuttaa pikemmin hiljaiselta, vaatimattomalta ja sivistyneeltä. Hän ei asetakaan tavaralleen mitään päätä pyörryttäviä hintoja, kuten hänen eteläisemmät ammattiveljensä, eikä hänen siis myöskään tarvitse tinkiä iljettävän alhaalle. Huomattavan alennuksen hänkin sentään myöntää, semminkin jos ostat pari neroa yhdellä haavaa.
Firenzeläiset kutsuvat kaupunkiaan ylpeästi nimellä la Bella (kaunis). Se on todellakin helmi Italian kaupunkien joukossa, sopusuhtainen, puhdas ja näin italialaiseksi kaupungiksi ihmeellisen hiljainen ja arvokas. Tosin Firenzenkin kaduilla puurtaa iltaisin palvelushaluisia naisia — missäpä niitä ei olisi —, mutta nekään eivät ole niin julkeita kuin muualla. Eivätkä firenzeläiset huuda, kuten italialaiset kaikkialla muualla tekevät. Yhden ainoan kunnon rähinän minä kuulin — ja näinkin. Se oli pikku tavaraa myyvä Helppo-Heikki Piazza S. Firenzellä. Hän oli todellakin sellainen helmi lajiaan, että luulisin melkein meikäläisten maaseutukaupunkien markkinoilla esiintyvien Helppo-Heikkien käyneen ottamassa häneltä tunteja.
Ja nyt sinä saat jäädä, Firenze, Palazzo Vecchioinesi, Uffizien ja
Pittin gallerioinesi, ihanine näköaloinesi San Miniatolta ja muualta!
Sinä olet la Bella, minä myönnän sen. Olet taiteen kaupunki ja vain
tutkijat voivat antaa sinusta kunnollisen kuvan.
* * * * *
Ja sitten sitä mennään Venetsiaan! Taisipa olla Kasimir Leino, joka kerran lauloi ihastuksissaan:
Venetsia, Italian helmi, tarukaupunki lauluin ja lagunein, olet ihana hohteessa hopeisen kuun, jossa lyhdyt välkkyvät gondolein.
No, enpä tiedä. Saattavat välkkyä gondolien lyhdyt hyvinkin juhlavasti oikean kuun paisteessa, mutta nyt ei olekaan sitä oikeata »mollukkaa», vaan heiveröinen uusi kuu, joka ei itsekään jaksa välkkyä. Gondolit ovat kumma näky, kun katselee vain niitä, eikä kiinnitä ollenkaan huomiota siihen likaisen vihreään sotkuun, joka makaa kanavissa. Luulenpa melkein, että kuun loiste siihen tekisi jotenkin yhtä upean vaikutuksen kuin Aura-joen tunnettuun savivelliin, joka minusta pilaa koko Turun aina Airistolle asti. Mutta gondoli, se on mukava vehje, vaikka ei olekaan yhtä kipakkasoutuinen kuin savolaisvene, joka sentään esim. verkoilla käydessä on maailman paras. Ja sitä soutaa lipsuttelee laiskan sutjakkakin mies pois tiekseen. Laiskan kulkua se on gondolillakin, jota yhdellä airolla huovataan — ei siihen huoli mennä matkaa jouduttaakseen. Mutta Venetsiassa käykin paljon laiskoja ulkomaalaisia, joilla ei ole kiirettä. Sitäpaitsi on välistä ihan pakkokin turvautua tähän venetsialaiseen kulkuneuvoon oudon, koska hän mutkaisilla kujilla saa kiertää kauan, ennenkuin pääsee määräpaikkaansa.