— Mikä on sukunimesi?
— Etunimi?
— Isännimi?
— Minne menossa?
— Mistä?
— Onko kruunun tavaroita?
Ja lopuksi: "stupai", mene matkaasi!
Minun nimeäni ei hän osaa lukea ja lopuksi tulee siitä Vjalisaljski; jotain siis puolalaiselta haiskahtavaa.
Hän kiroilee niin rumasti kuin vain venäjäksi voi kiroilla, ja koettaa tökeröllä komentavaisuudella ylläpitää arvokkuutta. Koko muu vartijasto koettaa seurata päällikkönsä esimerkkiä ja olla mahdollisimman hävytön. Tavarat tutkii se tarkoin, ottaa haltuunsa kaiken, mikä sattuu miellyttämään, yrittääpä vielä repiä vaatteenikin, kun epäilee niihin olevan kätkettynä rahaa. Pitkillä selityksillä saavat toverit mokoman puuhan estetyksi.
Niin, nyt onkin meillä vaunussa jo oikeita tovereita, valtiollisia. He ovat tulleet Vjatkasta meidän vaunuumme, heitä on kaikkiaan yhdeksän, kuusi sosialidemokraattisen Puoluetoimikunnan jäsentä Pietarista ja kolme Kronstadtin matruusia. Kaikki ovat he istuneet vankilassa melkein vuoden ja iloitsevat kuin lapset päästyään edes jonkunlaisiin muuttuneisiin oloihin. Heidät on oikeudellista tietä tuomittu ikuiseen karkoitukseen; sanovat, että olisi voinut tulla pakkotyötä, jonka vuoksi tämä tuomio heidän mielestään on erityisen lievä. Riemuissaan ovat pojat, eivätkä sano viipyvänsä kauaa karkoituspaikalla. Joko tulee vallankumous heidät vapauttamaan tai sitten sodan loputtua karkaavat ulkomaille. Yksi heistä puhuu saksaa. Hänen kanssaan luistaa juttu hyvin. Pitkiä öitä lyhennetään keskustelulla sikaarinsauhun renkaina kierrellessä. Ehditään siinä kahlata ummet ja lammet monien pitkien päivien ja vielä pitempien öitten vaihdellessa.