Yleinen mieliala vähitellen vilkastuu, puhe kääntyy tavallisiin kaupungin asioihin, ja me, jotka olemme vallankumousta täynnä, alamme tuntea itsemme jotakuinkin noloiksi.
Mutta saapuu pelastus. Poika tuo sähkösanoman. Taas päällekirjoitus "kiireellinen" ja alla Rodsjankon nimi. Uusia tietoja vallankumouksesta sekä käsky antaa julistuksia kansalle ja kehoittaa rauhallisuuteen.
"Ähäh, joko nyt käsitätte, tomppelit!"
Kaikki läsnäolevat tavaavat sähkösanoman läpi, katselevat toisiinsa ja tavaavat taas.
Sitten alkaa neuvottelu, jossa kaikki puhuvat yht’aikaa. Toiset ovat sitä mieltä, että nyt täytyy jo uskoa, mutta toiset yhä vieläkin epäilevät.
Saapuu siihen "lakimieskin", entinen rauhantuomarin kirjuri, joka vakuuttaa auktoriteetillään, että julistuksia täytyy kirjoittaa ja naulata kadunkulmiin.
Me poistumme, toverini ja minä, kaupungin papat jäävät miettimään julistuksen sanamuotoa.
"Tuleekohan Natsaretista mitään hyvää?"
Ei tullut. Meni se päivä, meni toinenkin, eikä minkäänlaisia julistuksia mihinkään ilmestynyt.
Kävin toverini kanssa pari kertaa kuulemassa ja tarjoamassa apua, jos sitä mahdollisesti tarvittaisiin, mutta meille vastattiin vain, että elkää nyt hoputtako siinä, kyllä julistukset tulevat aikanaan.