Toloppi-poikaa hykäytti. Katsohan ukkoa, se ei halua olla huonompi naapuriaan.
— Yritettää, yritettään tok, ja suatta nähä, jotta siitä on hyötyvä. Eiköpä tuota kerittäne tässä omim miehin, jos ei kovan suurta etteystä oteta. Jos nyt vua' aluks tänä syksynä teä niitty ojitettasj ja nuo puskat perkattasj poikkee? — huomautti hän.
— Nii ja jos ei peästä muuten, niim pietään taksvärkkäriä, eikö tuota sev verram pennijä löytyne.
Toloppi oli oikeastaan enemmän kuin tyytyväinen tällaiseen tulokseen, jota hän vielä jonkin aikaa takaperin ei olisi uskaltanut odottaakaan. Isän luonne näkyi olevan sellainen, että hänet saa uudistuspuuhiinkin, kun hänellä vaan jossain tiettyvillä oli kilpailija. Kilpailu, se ukkoa usutti yrittämään. Nyt osaa Toloppi, joka jo kauan aikaa oli itsekseen monenlaisista taloudellisista parannuksista haaveillut, vetää oikeasta nuorasta. Hänellä oli vielä yksi asia sydämellään, ja hän päätti antaa senkin tulla nyt samassa. Heilläkin oli jo muutamaan kertaan käynyt ompelukoneitten kauppias, mutta aina oli sille naurettu ja käsketty mennä narraamaan tyhmempiä, tai oli sanottu, etteipä tässä ole varoja sellaisiin kokeiluihin. Nyt oli hiljattain Tervaharjulle ostettu sekin masiina, ja kun tässä kerran näkyy ukko olevan sopuisalla päällä, niin esitetäänpähän, jotta eikö tuo nyt tarttuisi asiaan.
— Vua yks kone meille oes tarpeen, siit' oes tuolle äet’väille isoj apu. Ohan ne kääneet meilläi ompelukonneen kaapalla, vua eipä hänt' ou tullunna otetuks. Sen saes vähittäesmaksulla, ja sillä kävis tuo neolomine' er' topakast. Kuulhan nuo Tervaharjulle sennii hankkinee'.
Tuavetti tarttui heti onkeen.
— Vai sennii! Katohhan neät sitä tervaharjulaesta, vae jo se sennii!…
Se se riehkajsoo.
Tulikohan Tuavetin mielestä liian paljon näitä esityksiä yhdellä kertaa, vai muutenko lienee saanut kyllänsä tupakkahollin pidosta, mutta äkkiä kolisti hän piippunsa perskat suuhunsa — ja alkoi niittää kuin äkäpäissä. Toloppi-poika koetti painaa perässä minkä ennätti ja ajatteli itsekseen, jotta jo taisi äijä suuttua, ei sille ehkä olisi nyt pitänyt puhua koko ompelukoneesta mitään.
Mutta hetkisen perästä Tuavetin vauhti hiljeni. Hän näkyi aprikoivan viitaketta heilutellessaan. Sitten hän heitti taas niittämisen sanoakseen Toloppiin päin kääntyen:
— Vae on Tervaharjun emännällä jo ompelukone? Se ostetaam meillekkii!