Eikä siihen päätökseen enää ollut kellään mitään sanomista.
VII.
Katselihan se emäntä Justiina vähän syrjäkariin sitä ompelukonettaan, kun se tuotiin taloon, kuten oli katsellut asiamiestäkin silloin, kun häntä porstuanpohjakammarissa kahvitteli isännän käskystä. Tällainen uusi suhtautuminen mieheen, joka jo muutamia kertoja oli melkein hätistelemällä hätistetty talosta pois, tuntui hänestä liian ihmeelliseltä. Mutta se nyt oli, se asiamies, sitä lajia miestä, että se tuli vaan uudestaan; taisi tietää, jotta kyllä siitä lopulta kaupatkin tulee. Pianhan tuo palasikin taas, ja nyt vieraana pidettiin ja kestittiin. Kyllä sen onnettoman suu kävikin, vaikka vähemmälläkin olisi sen rakkineensa kaupaksi saanut, kun näkyi sekaantuvan ajatuksissaan vanhemmiten tämä-Tuavettikin, joka oli niin selvänuottinen mies ennen.
Semmoisia se Justiina itsekseen intoili, mutta mikäpähän siinä auttoi muuta kuin ota pois se kone. Pian se sen hommasikin, asiamies, ja opetti konstinkin samaan vähittäismaksuun.
Mutta pianpa se naisväen pää kääntyy, vaikka häntä sitten olisi, naisihminen, hyvinkin timakkaa olevinaan, minkä tämä Justiinakin. Kun hän tuli huomaamaan, jotta tämähän käykin kuin luomisen työ siihen entiseen hyppyspeliin verrattuna, niin jopa meni nauruun emäntä Justiinan suupieli, ja hän alkoi kyläläisillekin kertoa, jotta tämä se onkin etuisa vehe tämä ompelumasiina, sillä pyöräyttää miehille paidan yhdessä touhauksessa.
Sukslevän Tuavetti Tarvaista alettiin pitää melkein kuin johtavana miehenä tässä Hirvijärven eteläpään, Muuraisen ja osittain Pienen Talluksenkin kulmakunnilla. Sillä oli tällä Tuavetilla ollut se nuoruuden aika vähän sekaista silloin, kun se vaan tavallisena Sukslevän Tuakkona isänsä eläessä kyliä juoksi ja pientä ilkeyttä teki, mutta työmies se oli ollut aina, sitä ei voinut kukaan kieltää. Ja sehän se on pääasia. Mitäpä tuosta, vaikka vapaana aikanaan vähän hempsahtaakin, eihän se jokaisella ole veri yhtä vakainen. Ja mikä tuossa vaan lie, jotta niistä nuoruuden hurjista tulee useinkin rempseitä miehiä, sellaisia eteensä katsovia ja vähän kauemmaksi näkeviäkin kuin tämä tavallinen nuhjottaja, joka pyörii vaan koko ikänsä siinä yksillä jalkainsa sijoilla eikä vie maailmaa eteen, joshan ei taaksekaan päin. Jotta taisi vaan olla eduksikin, että se entinen Sukslevän Tuakko oli niin vetreä siltä luonnoltaan.
Varsinkin tämän koneen oston jälkeen pidettiin Tuavettia eturivin miehenä, ihan kuin ilopurolaista etelä-Markkulassa ja Sipukan Pekkaa, jolla kuului olevan kanssa separaattorikin, pitäjän pohjoispäässä. Olisihan tässä Hirvijärven rannalla ollut tervaharjulainenkin, mutta se oli sellainen enemmän itseensä sulkeutunut turjake, vaikka kohta sen päässä liikkui kaikellaista uudenaikaista, eikä siitä Herkosta koskaan oltu puhuttu paljon hyvää eikä pahaa, niinkuin tästä Taavetista oli liikkunut juttua monenlaista.
Siinä se kekotti ompelukone kaikessa komeudessaan Sukslevän tuvassa jo ruistalkoon aikana. Niitä vaan oli riittänyt ilmoja vielä rukiinkin korjuuksi. Parahiksi ennätti heinänteon lopettaa, kun jo ei muuta kuin ala ottaa sirppi käteesi, jottei karisemaan pääse aikaisin joutunut ruis. Harvoinpa sitä oli ennen näillä main kunnolle keritty saada ruis kuhilaille ennen Laurin päivää, josta alkoi uuden siemenen kyntö, se kun oli tässä pitemmän aikaa pitänyt semmoisia rämppäkesiä; mutta kyllä nyt kerittiin aumaankin asetella. Olisi vaikka passannut Sukslevässäkin uutisella siementää, mutta sillä oli Tuavetilla siemenet varattuna viimevuotisesta. Tosin oli pitänyt ostoviljaa käyttää lisänä, sillä eipä tahtonut näissä Markkulan kivikkopeltoisissa taloissa omasta takaa vielä riittää vuoden ympäriinsä, mutta siemen sentään aina varattiin.
Ruistalkoohan se toki pidettiin elokuussa joka talossa ja potattitalkoo sitten syyskuussa, ja joskus kun sattui korjuun kanssa kiirettä pakkaamaan, vähän muitakin viljoja talkoolla talteen otettiin. Siinä on tässä talkoossa sellaista yhteistyön ja toisensa auttamisen henkeä. Vuoron perään käydään seutukunnan taloista toisissaan, niin jotta niitä riittää talkoita joka päiväksi rukiinleikkuunkin aikana. Se sujuukin talkootyö eri vauhdilla, kun siinä vähän niinkuin kilvoitellaan, jotta kuka se on oikein parempi toistaan.
Ja onhan niitä aina talkoossa muitakin viehätyksiä. Kas kun se ei tämä savolainen, jonka talot harvoin ovat yhdessä rysmässä niinkuin niitten rintamaalaisten, usein pitempiin aikoihin pääse naapurinsa pakeille, ja kertyyhän sitä toki hänellekin asioita kielen alle, kertyy niinkin. No, siinä kun on talkoossa koolla koko seutukunnan väki, niin passaa naisväenkin säklättää ne säklätyksensä ja vapautua siitä tunnonvaivasta, jotta kun ei ole kunnon puhetoveria; sillä mitäpä tuota lie juuri juttelemisia näitten oman talon asukkaitten kanssa, jotka aina tuossa silmän alla käpsäkehtivät. Ja niinpä ne vaan ukon-kantturatkin alkavat käydä harvapuheisiksi jorauksiksi, jos aina kotijoukkojen parissa mököttävät, jottet kuvalle sanaa suusta saa muuta kuin hiilikoukun kanssa haravoimalla. Mutta annas kun pääsevät talkooseen, niin kyllä kieli liplattaa. No, mikäpä on liplattaessakaan, kun siellä vertaisiansa löytävät ja saavat sitten vatvata ja justeerata kaiken maailman asiat. Ihan ovat, vaivattavat, kuin pahoja akkoja silloin. Se on niinkuin kihupyhä tämä talkoo, mutta kun se on kokonaan maallista menoa, niin sillä on vielä retevämpi luonne kuin kirkkokihauksilla.