Ol' luja Saksan taantumus, mut maljapuheisiin sä luotit. Kun piipun punatupsuset ne heilui, vapautta vuotit.
Mut häipyi sulo humala ja yllätys sun kohtas, veli, myös löi se kansaa, poloista, mi äsken iloin hoiperteli.
Ei kukkaa, mädän omenan saat palkkajoukon irvistäissä, kun kuljet rajan turvahan santarmikoirat kantapäissä.
Ja seisomahan surren jäät, miss seisoo rajapaalut muhkeet, ne kirjavina eessäs näät. Ja sitten huokauksiin puhkeet:
Aranjuez kuin nopeaan siell' lensi päivät, seisoin siellä edessä Filip kuninkaan ja virkaherrojensa vielä.
Hän hyväksyen nyökytti, kun näyttelin mä Markis Posaa.[1] Hänt' ihastutti värssyni, — tok' eipä sietänyt hän proosaa.[2]
[1] "Markis Posalla" tarkoitetaan kuvaannollisesti henkilöä, joka hallitsijan uskottuna on muka totuuden ja ihmisoikeuksien esitaistelija. Kuningas Filip oli nimittäin aikaisemmin antanut esittää itselleen G. Herwegh'in ja lausunut tälle joitakin kohteliaisuuksia hänen kirjoittamiensa runojen johdosta.
[2] Elämän todellisuutta, tässä tapauksessa arvostelua. Suomentajan selvityksiä.
KYSYMYKSIÄ.
On rannalla aavan ja öisen meren mies nuori niin synkeäotsa. Hänt' epäilys jäytää ja kaihomieli ja synkein huulin hän aalloilta kysyy: elon arvoitus oi ratkaiskaa, — sitä tuhannet päät on pohtineet, nuo hieroglyfiset myssypäät, nuo turbaani- ja barettipäät sekä peruukit ja tuhannet muut hikiotsaiset, polot ihmispäät, — te lausukaa, mik' on ihminen, mistä tulee hän, minne on matka, ja ken asuu pilvien yllä.