Vain tuskaan lotoskukan
Saa loisto auringon;
Pää kallellaan se nuokkuu,
Yö sillä mieless' on.
Kuu, kukan sulho, yksin
Sen vai vellille saa;
Se kainot kukkakasvot
Vain kuulle paljastaa.
Se silloin säihkyy ja hehkuu
Päin taivoon korkeaan;
Se tuoksuu ja itkee ja värjyy
Nyt lemmenvaivojaan.
Tuo, kultani, kätöses rinnallein —
Ja kuule kuin sykkivi sydämein!
Siell' ilkeä nikkari asustaa
Ja arkkua mullen valmistaa.
Yöt, päivät vasara siellä käy.
Ei unta se minulle suovan näy.
Työ tehkää, nikkari, joutuisaan,
Jott' oitis rauhassa nukkua saan.
Vuoret, linnat kuvastuvat
Rheinin kalvoon päilyvään,
Laiva luisuu leikitellen,
Päivänpaiste-kehässään.
Rauhallisna katsastelen
Kultalaineen liikuntaa;
Pohjukassa poven tunteet
Salaisimmat havahtaa.
Tuttavasti tervehdellen
Viettää virta korskea;
Mut sun tunnen — kaunis kuori,
Allas yö ja kuolema.
Päällä halu, alla oikut,
Kuva olet armahan!
Noinpa hänkin päilyy, nuokkuu,
Hymyellen vastahan.
Et lemmi, lemmi mua, et,
Ma vähät huolin tuosta;
Kun näen kasvos kaunoiset,
Niin kaulaas mielin juosta.