Sa kammot mua, kammot vain,
Suus kuulen lausuvaksi;
Tuo tänne se mun suudellain,
Niin lohdun saanen, lapsi.
Sydänkäpysen armaan hiuksista
Teen kaunihimmat kanzonit.
Sydänkäpysen armaan huulista
Teen parahimmat terzinit.
Sydänkäpysen armaan poskista
Teen oivallisimmat stanzit.
Oispa käpyselläni sydänkin,
Siitä tekisin sivakan sonetin.
Näin unissani miehen lystikkään;
Hän hitiöillä otti askeleita;
Ol' yllään hienoimpia hepaleita,
Mut alla tahra, ryönä järkiään.
Hän alta oli kurjin miehiään,
Vaan päält' ei ilman arvon-osotteita;
Työns' oli urhon töiden reimakkeita;
Kuin mahtimies hän toimi tykkänään.
"Ja tiedäs, ken se on! Käy katsomaan!"
Näin virkkaa uniukko kurillaan,
Ja tämän peilikuvan nähdä saammen.
Tuo mies käy vihkituoliin: morsian
On kultani. He lausuu: "rakastan!"
Ja tuhat perkelettä ilkkuu: "amen!"
En kaiho, en, jos sortuis sydänkin,
Sa, kulta entinen! miks kaihoisin!
Jos onkin vaattees helmihohteiset,
Yön sydämessäs synkistyttää net.
Sen tiedän jo. Ma näin sun unissain,
Ja yönkin sydämessäs nähdä sain,
Ja käärmeen näin, mi syöpi sydäntäs,
Näin, kulta, kuink' on kurja elämäs.
No ompas luikkuja näitä!
Ja rummutkin rämpättää!
Tuoll' oman kultani häitä
Nuo tanssia rötköttää.
Ja soittoa sytee ja syyhtää
Niin huilut kuin symbalit;
Vaan välillä itkeä nyyhtää
Kaikk' hyvät enkelit.