Näin vierivät vuodet vainen,
Sukupolvet hautahan käy,
Mut lempeni kalvavainen
Ei hoivaa suovan näy.
Jos kerta sun kohtais vielä,
Niin painuisin polvillein,
Ja huutaisin kuolevan kiellä:
"Teit' ihailen, rouvasein."
Näin unta: kierohon katsoo kuu
Ja kierohon linnunrata;
Luo kullan kulkuni ajaantuu
Penikulmia varmaan sata.
Kun kartanoons' olen kiidellyt,
Saa suutelon portahan paasi,
Jota pienonen jalka on liidellyt,
Jota kullan liepehet laasi.
Oli pitkä ja viileä yökaus tää,
Ja huurre portahan peitti;
Läpi akkunan kurkisti kalvas pää;
Kuu hunnun sillekin heitti.
Nyt on niin rankka ilma
Ja satavi yhtenään;
Ma akkunassain istun
Ja katselen pimeään.
Tuoll' yössä yksin vilkkuu
Valo pienonen eteenpäin;
Siell' äiti lamppuinensa
Käy katua kyyryttäin.
Hän kotia ostaa voita
Ja jauhoja pivosen,
Ja suurelle tyttärelleen
Nyt aikovi leivoksen.
Tää kotona unillansa
On nojatuolissaan;
Ja valon ääressä suorii
Hän kultakutriaan.
He lempivät toistaan, mut tuota
Ei hiiskunut kumpikaan;
He katsoivat karsaasti toistaan,
Ja riutuivat rakkauttaan.