Hän painavi rintahan lasta,
Ja toista hän kädestä vie,
Asu, ryhti ja katsekin näytti
Mitä huolia kärsinyt lie.
Hän asteli katua pitkin,
Ja niinpä nyt kohdataan,
Hän näkevi mun, ja hälle
Ma haastelen rauhaisaan:
"Käy kanssani kotihin meille;
Kas kuin sua näännyttää!
Ma työllä ja innolla aion
Sua luonani elättää."
"Myös lapsesi kotihin ottaa
Ma tahdon ja hoitohon,
Mut ennemmin kaikkia itses,
Sa lapsonen onneton."
"En konsana kerro ma sulle,
Ett' armaani olit sa mun,
Ja kun sinä kuolet, itkein
Vien hautahan kaivatun".
Sa olet niinkuin kukka,
Niin kuulas, kaunoinen;
Kun katson kasvois, murhe
Mun hiipii mielehen.
Ma taivaalt' anon, että
Sois kaikkivaltias
Sun saastumatta olla
Noin kaunis, kuulakas.
Ja sulla on renkahat, helmet,
Kaikk' ihmisen pyytehet,
On suloimmat silmätkin, kulta, —
Mitä vielä sä mielinet?
Sun suloista silmistäs noista
Ikiaikuset aartehet
Ma lauleloitani laadin —
Mitä vielä sä mielinet?
Sa suloilla silmilläs noilla
Mua ainian vaivannet,
Ja onneni rahtusen raastat —
Mitä vielä sä mielinet?