Poiss' on nyt lastenleikit,
Kaikk' ohitse vyörivi näin —
Raha, aika, mailma, rakkaus
Ja usko lempiväin.
On synkeä mieleni. Murhein
Ma menneitä muistelen;
Oli muinonen mailma mit' urhein,
Suku sankka ja herttainen.
Nyt tyytymys vaihtuvi vaivaan,
Ja taakaks' on sinun työs;
On kuollunna Jumala taivaan,
Ja perkele vainaja myös.
Joka viettäis hetkisen rieman,
Saa kurjan ja nurjan vaan;
Josp' ei ois lempeä hieman,
Ties, kuin tuota ollakaan.
Niinkuin kuuhut loistain nousee
Alta pilvenhattarain,
Niin nyt ajan hattaroista
Kuultaa kuva sulokkain.
Kannell' istuimme me kaikin,
Rheinin vartta viiltäen,
Kesävehrät rannat hehkui
Valoss' iltapaistehen.
Miettivänä lymyin kauniin
Naisen syliin hentohon;
Armaan rakkaat, kalvaat kasvot
Punas kulta auringon.
Kannel helkkyi, pojat lauloi,
Ihmeellinen iloisuus!
Taivas siinsi kirkkahammin,
Sieluun aukes avaruus.
Satumaisna siirtyi metsät,
Linnat, vaarat rantaman; —
Kaikki nuo näin päilyvinä
Silmäteräss' armahan.
Näin unessa kultani armaan,
Ol' arka ja kurja hän nyt,
Ja entinen muhkea muoto
Oli kuihtunut, ränstynyt.