Höpis yhden huuletkin, puheen hän
hyvin pitkän ja laajan laati;
hän selitti, miksikä minulta
hän kunnioitusta vaati.
Näet koska hän kuollut ensiksikin
ja toiseksi kuningas oli,
ja pyhimys kolmanneksi, mut ei
moneks auttanut tuo holipoli.
Vain nauravin mielin ma vastasin:
"Tuo kaikki on hukka-huolta!
Mies ollut ja mennyt sa olet, sen nään,
vaikka katsoisin miltä puolta.
Pois täältä, pois! Tilaks omansa
teille haudan on mustat mullat.
Nyt elämä ottaa haltuunsa
tään kappelin kivet ja kullat.
Ajan uuden ratsassaatto saa
ilon lyöden ja ottaa majan
tässä templissä — mielin menkää pois,
tai ma asevoimalla ajan!"
Niin lausuin ja käännähdin ja näin,
kun kamalasti se välys,
ase kamala saattajan sanattoman —
ja hän viittaukseni älys.
Kävi kirveineen hän päin ja löi
alas armahtamattomasti
nuo taikauskon katalat
luurangot pirstoiks asti.
Joka holvissa, sopessa raikui, soi
kuin tuomiopäivän pauhu!
verivirrat syöksähti rinnastain,
ja siihen mun herätti kauhu.
VIII LUKU
Kuus groshia Kölnistä Hageniin meni kuudetta riksiä Preussin. Paha kyll' oli vaan diligenssi täys, varavaunuista tilan ma löysin.