Ylös sittemmin keisari noussut on,
mut mieheksi äänettömäksi
madot Englannin hänet jo saattoi nuo,
hän jälleen hautaan läksi.
Omin silmin ne hautajaiset näin,
näin kultaiset vaunut, joilla
kuus voitotart' oli kultaista,
arkku kultainen hartioilla.
Kautt' Elyseisten kenttien,
kautt' uljaan Riemukaaren,
kautt' usmain ja lunten hiljaa niin
kävi saatto sankaripaaren.
Rämis vihloin kauhea musiikki,
väris soittajat viiman alla.
Sotalippujen kotkat tervehti
mua katseella murehtivalla.
Niin oudoilta, vanhaan muisteloon
lumotuilta ihmiset näytti —
tarun keisarillisen kangastus
taas mielet tenhoi ja täytti.
Sinä päivänä itkin. Kyyneltä en silmästä estää voinut, kun kajahti huuto "Vive l'Empereur!" tuo armas, ammoin soinut.
IX LUKU
Ma neljännest' ennen kahdeksaa olin aamulla Kölnistä tiellä; tulin kolmen jo korvilla Hageniin, on päivällispaikka siellä.
Oli pöytä katettu. Herkut näin
ma taas peri-germanilaiset.
Sua hapankaalini tervehdin,
sun lemus on ihanaiset!
Kera kaalisten haudotut kastanjat!
niit' ennen söin emon koissa! —
Kapaturskat te kotoiset, terve myös!
miten viisaina virutte voissa!