Isänmaa joka ihmissydämen
on ainainen aarre — maistaa
myös hyvältä munat ja silakat,
kun hyvin ne paahtaa ja paistaa.
Miten riemusi makkarat rasvassaan!
Ja rastaat, paistetut, pienot
herran-enkelit omenahilloineen,
tervetullut! ne visersi vienot.
"Tervetullut, maanmies!" — ne visersi —
"jo viikon viivyitkin poissa,
kera vierasten lintujen leikamoit
vain vieraissa viidakoissa!"
Oli pöydässä hanhi, hiljainen,
hyvänsävyinen olento siellä.
Mua kerran lempinyt lie kenties,
kun nuor' oli kumpikin vielä.
Mua silmäs se katsein niin merkitsevin,
niin syvin, niin hellin, niin heikein!
Oli kaunis sisällä sielu kai,
mut liha ei murennut leikein.
Tinavadissa pöytään vaeltavan näin sianpään myös rehdin; siankärsät ne meillä koristetaan yhä vielä laakerinlehdin.
X LUKU
Heti Hagenin takana tapasi yö, ja puistatus päälleni pakkas omituinen. Se vasta Unnassa majatalomme lämmössä lakkas.
Siellä mulle kiltisti punssia kaas
soma tyttö tyllykkä muudan —
kuin keltasilkkiä kiharat,
ja silmät kuin lempeä kuudan.
Tuo westfalilainen soperrus
taas soittona korvissa soi mun.
Sulomuistoja punssi se höyrysi,
tutut veikot mielehen toi mun,