kera joitten ma Göttingenissä join jo kerran sen kymmenenkin, kunis toistemme povelle langettiin ja alle pöydän ja penkin!
Niin paljon heist' ain' olen pitänyt
kelpo Westfalin pojista noista —
väki niin luja, vakaa ja uskollinen,
ei koskaan kuorella loista.
Miten miekkasill' uljaina seisoivat
he leijonamielin ja -tarmoin!
Niin vilpittömästi he iskivät,
niin kvartein ja terssein varmoin.
Hyvin taistelevat, hyvin maistelevat,
ja silmiss' on kyynellammet,
kun ystäväliittoon he kättä lyö,
nuo sentimentaaliset tammet.
Sua kaitkoon taivas ja kartuttakoon,
jalo kansa, sun kylvöjes keot,
sodat maaltas ja maineet estäköön
ja uroot ja urosten teot.
Läpi tutkinnon suokoon solahtaa joka poikas, ja morsiamen joka tyttärestäsi laittakoon lain jälkeen aina — amen!
XI LUKU
Siis Teutoburgin on metsä tää, josta Tacitus tarinoipi, tää siis on se klassillinen suo, johon tarttui Varuksen koipi.
Jalo Hermann, kheruskein ruhtinas
tässä häviöön hänet hääsi;
tässä ravassa Saksan kansallisuus
se voiton päälle pääsi.
Jos Hermann vaalevin heimoineen
ois tässä tappion saanut,
me roomalaisia oltais nyt,
ois Saksan vapaus laannut!