Välin tuntui, kuin joku otsallain
otus limainen liikkuis ja kävis,
kuin kylmä sensorinkäsi, ja mun
ajatukset aivoista hävis. —
Santarmeja ruumisliinoissa
mun vuoteeni ympäri vilkkui
kuin valkoaaveita, korvissain
pahat kahleet kalkkui ja kiikkui.
Ah, aaveet raasti mun mukanaan,
ja viimein itseni löysin
ma syrjältä suistuvan kallion;
olin siihen ma kytketty köysin.
Tuo ilkeä tupsu turjake!
Taas näin sen, tuonne kun tulin,
mut korppikotkalta näytti se
nyt kynsin ja mustin sulin.
Se Preussin kotkalta näytti nyt,
mun koppoi allensa kourin;
se maksaa repi mun rinnastain,
ma voivotin, voihkin ja hourin.
Ma voihkin, kunnes jo kukko huus
sitä pakeni painajainen.
Hiess' uin ma Mindenin sängyssä,
taas kotka on tupsuna vainen.
Pikapostilla pois ma matkustin,
vasta vapaassa luonnossa tuolla
taas saatoin vapaasti hengittää
mä Bückeburgin puolla.
XIX LUKU.
Danton, sa pahasti erehdyit, ja se maksoi pääsi hinnan! Kyll' anturan alla kuljettaa voi isänmaansa pinnan.
Puoli Bückeburgin maata jäi
mun saappaani anturoihin;
elinpäivänä vielä en sattunut
ma moisihin savikoihin.