Ma Bückeburgissa katsomaan
sukulinnaa poikkesin suurta,
isoisäni miss' oli syntynyt; —
isoäit' oli Hampurin juurta.
Tulin puolissa päivin Hannoveriin,
sain saappaista pois savivahdon
ja riensin kaupungin katsontaan, —
ain' oppia matkoista tahdon.
Hyvä Jumala! sielläp' on siistiä!
Kadut ei kurakaukaloita.
Siell' loistorakennuksia näin,
hyvin kauniita kartanoita.
Tori suur' oli muuan varsinkin,
taloin ympäröity uhkein;
oli palatsi, asunto kuninkaan,
näkö jonka on mitä muhkein,
(se on palatsin.) — Pääoven edess' on
kopit vahtien molemmin kulmin.
Punatakkeja vahdissa pyssyineen
on muodoin niin murhan-julmin.
Ties oppaani: "Tässä asuu Ernst
Augustus, suurtorylainen
jalo, vanha lordi, mut vuosikseen
hyvin vielä virkeänlainen.
Olo häll' on idyllisen turvallinen,
näet paremmin kuin punanuttuin
kaikki parvet puuttuva uskallus
häntä turvaa rakasten tuttuin.
Hänet joskus nään, ja hän päivittää
miten kuiva virka on kovin
tää kuninkuus, johon tuomittu hän
nyt on päänä Hannoverin hovin.
Isobritannilaisille tavoilleen
muka täällä ahdasta niin on,
ihan pelkää vaan, että silmukkaan
hänet vielä saattava spleen on.
Toiss' aamuna kamiinin ääressä näin
hänen häärivän kumarassa;
oli kuningas kipeille koirilleen
lavemangia laittamassa."