Se vaan, että olet mun poikiain
niin näykkinyt usein, se mua
välin todella syvästi loukkas, — nyt ei
saa enää se tapahtua.
Kera vuotten suita jo vallattomuus
tuo toivottavasti talttui,
ja mieles narreja kohtaankin
kai suvaitsevammaksi malttui.
Vaan sanos, kuinka sun pohjolaan
tuli matkata tuuma päähän
tähän vuoden-aikaan, kun tantereet
vilu talven jo vetää jäähän?"
"Oi Jumalatar!" — ma vastasin —
"syväll' ihmispovessa asuu
moni uinuva aatos, mi heräämään
ihan väärällä hetkellä osuu.
Hyvin päällisin puolin ma kyllä voin,
mut sisällä vaiva valvoi,
se päivä päivältä paheni vaan —
mua kotikaipaus kalvoi.
Kävi painostamaan tuo muuten niin
kevyt Ranskan ilma mua;
piti tänne päästäni hengittämään,
jos mieli ei tukehtua.
Käry turpeen ja tupakan täällä taas
piti tuntea täyttä rintaa;
mun jalkani halusta vapisi
taas astua Saksan pintaa.
Yöt unetta huokailin; mieli mun
oli vanha rouva se vielä
Dammthorin varrelta tavata,
sisar Lottekin lähell' on siellä.
Jalo vanha herra se myös, jok' on
mua torunut aina ja mulle
tuki aimo ain' ollut, hän myöskin syy
oli monelle huokailulle.
Halas korvani "tyhmän junkkarin"
taas kuulla ärähtäväisen
hänen suustaan — soittona kauneinna
mun rintaani kaiku jäi sen.