Hän hymyillen virkkoi: "Sa erehdyt,
olen kunniallinen nainen,
siveellinen, hieno henkilö, en
katuperhonen kaikellainen.
En moinen pikku mamselli,
siro etelän seikkailijatar —
sa tiedä: Hammonia, Hampurin
olen suojelusjumalatar!
Sä säpsähdät, laulaja uljas sa,
sä säpsähdät, säikähdytkin!
No niin, tule äläkä tuumaile,
jos tahdot seurata nytkin!"
Hohonaurussa tuohon ma huudahdin: "Heti kanssas ma tulla tuumaan — käy edellä vaan, peräss' astutaan, vie vaikka hornaan kuumaan!"
XXIV LUKU.
Miten salin ahtaista portaista lien ylös tullut, sit' en mä tiedä; mua näkymättömät henget kai ylös sinne mahtoi viedä.
Siellä, kammiossa Hammonian,
pian hetket herttaiset kulki.
Mulle sympatiansa Jumalatar
jo vanhan tunnusti julki.
"Näes", — virkkoi hän — "ennen enimmän
tuo laulaja lempeni voitti,
joka meille hartaalla harpullaan
Messiaan suuruutta soitti.
Klopstockini kipsinen kaapin pääll'
on vielä, mut verkoissa lukin,
jo vuosia mulla hän ollut on
vain toimessa myssytukin.
Sua lemmin ma nyt. Näet vuoteeni
pääpohjissa kuvasi oman,
ja tuores laakeri, katsopas,
on seppelnä kuvan soman.