mill' ikuistettu Peisthétairos on tuo, joka Basileian sai omakseen, hänen kanssansa lens ilmoihin, tietä leijan.
Luvun edellisen olen sepittänyt
ma hieman samaan malliin
kuin "Lintujen" loppu, se draama kai
paras lienee taattoni kalliin.
Hyvät myös on "Sammakot." Berliinin
nyt palkeill' on parhaillansa
sama näytelmä saksaksi huvina
kuninkaallisen katsojansa.
Sitä kuningas suosii. Hyvää se
antiikkista aistia tietää;
edesmennehest' oli hauskempaa
uusaikainen kurnutus sietää.
Sitä kuningas suosii. Mut tekijää,
jos ei ois ehtinyt kuolla,
oman itsensä neuvoisin pitämään
ma Preussin ulkopuolla.
Tuon oikean Aristophaneen
peris siellä huutava hukka;
santarmikuorojen saatossa
pian käydä sais miesrukka.
Pian sijasta liehinän pilkata
sais rahvaan rakit ja piskat;
pian pistäis tyrmähän jalon tuon
poliisit pölkkyniskat.
Oi kuningas, sen hyvän neuvon suon
ma sulle: sa kunnioita
runoniekkoja kuolleita, kuolleiksi kun
vaan eläviä et koita!
Runoniekkaa äl' ärsytä elävää —
on heillä liekit ja miekat,
julmemmat kuin tuli Juppiterin,
jonka senkin loi runoniekat.
Joka jumala loukkaa sa, vanha ja uus,
koko Olympo herjalla holvaa,
ja Jehova korkein kukkuran pääks —
runoniekkaa vain älä solvaa!