Meille ulkonaisen se yhteyden suo,
niin sanotun aineellisen;
suo sensuuri henkisen yhteyden,
tuon tosi-aatteellisen.
Meille tahtoo se sisäisen, mielien, ajatusten yhteyden taata; yksimielinen Saksa me tarvitaan, sisält', ulkoa yhtä maata."
III LUKU
Tuoll' Aachenin tuomiokirkossa
Karolus Magnus maatuu, —
Karl Mayer, Svaabissa eläjä,
mies vallan toist' on laatuu.
Vähät maata Aachenin kirkossa
ma keisarivainaana soisin;
ennen Stukkertiss' äärellä Neckarjoen
runopiltti pieni ma oisin.
Kovin Aachenin koirill' on ikävä,
alamaisesti anoo ne suita:
"Meille potku suo, vähän virkistää
meit' ehkä se, vieras kulta.":
Tuossa kuivassa pesässä kulutin
ma saappaan korkoja tovin.
Sotaväkeä preussiläist' oli taas,
eip' ollut muuttunut kovin.
Sama vanha, harmaa mantteli
ja korkea punainen kaulus —
"Puna verta frankkien merkitsee",
soi muinen, Körner, sun laulusi
Nuo samat pedanttiset pökkelöt,
yhä vaan sama suora kulma
joka kääntehessä, ja kasvoilla
sama samea, puutunut pulma.
Yhä tuo sama jäykkä jäppäily,
sama asento seivässojo,
kuin kitaansa kepin he nielleet ois,
josta kyljiss' ol' ennen mojo.