Jadassohn istui voitonvarmana vastapäätä todistajaa. Sprezius antoi hänen hetken aikaa puhua, silloin Jadassohn yskäsi, hänellä oli eräs asiapaperi kädessä. "Todistaja Cohn", hän aloitti, "Te olette ollut samannimisen tavaratalon omistajana vuodesta 1889 lähtien?" Ja heti sen jälkeen: "Myönnättekö, että juuri siihen aikaan eräs Teidän hankkijoistanne, joku Lehmann, päätti päivänsä ampumalla itsensä Teidän huoneustossanne?" Ja pirullisella tyydytyksellä hän katsahti Cohniin, sillä hänen sanojensa vaikutus oli ääretön. Cohn alkoi väännellä itseään ja huohottaa. "Tuo vanha panettelu!" kähisi hän. "Hän ei tehnyt sitä kuitenkaan minun vuokseni! Hän oli onnettomassa avioliitossa! Tuolla jutulla ovat ihmiset minut jo kerran repineet, ja nyt tuo mies alkaa uudestaan!" Myöskin puolustaja pani vastalauseensa. Sprezius huomautti Cohnille, että herra yleinensyyttäjä ei ollut mikään "mies" ja että panettelusanan käyttämisestä häntä, Cohnia, tultiin sakottamaan viidelläkymmenellä markalla järjestysrikkomuksesta. Sillä oli Cohnista suoriuduttu. Herra Buckin veli kutsuttiin kuulusteltavaksi. Häneltä Jadassohn kysyi suoraa päätä: "Todistaja Buck, Teillä on tunnetusti huonosti tuottava liike, millä Te elätte?" Tässä syntyi sellainen nurina, että Sprezius tarttui nopeasti asiaan: "Herra yleinensyyttäjä, kuuluuko tämä tosiaankin asiaan?" Mutta Jadassohn pystyi mihin vain. "Herra puheenjohtaja, syyttäjäviranomaisilla on syytä saada todistetuksi, että todistaja on taloudellisesti riippuvainen sukulaisistaan, semminkin langostaan, syytetystä. Todistajan luotettavuus on sen mukaan mitattavissa." Pitkä, siro herra Buck seisoi siinä allapäin. "Se riittää", sanoi Jadassohn; ja Sprezius päästi tämän todistajan menemään. Hänen viisi tytärtään lyyhistyi kokoon penkillään joukon katseiden alaisena, kuten lammaslauma rajuilmalla. Ylempien tuolirivien keskinkertainen yleisö nauroi vihamielisesti. Sprezius pyysi hyväntahtoisesti yleisöä asettumaan ja, antoi kutsua todistaja Heuteufelin esille.
Kun nyt Heuteufel kohotti kätensä vannoakseen, niin Jadassohn paiskasi omansa sitä vastaan dramaattisella liikkeellä.
"Minä tahtoisin ensin kysyä todistajalta, myöntääkö hän noita lausuntoja, jotka sisälsivät majesteettirikoksen, hyväksymisellään suosineensa tai vielä vahvistaneensa niitä." Heuteufel vastasi: "Sitä minä en ollenkaan myönnä", — minkä johdosta Jadassohn asetti hänen todistuksen esikuulustelun alaiseksi. Korotetulla äänellä: "Minä vaadin oikeudenpäätöstä siitä, että tämän todistajan vannottaminen on jätettävä, koska häntä on epäiltävä osalliseksi rikokseen." Vielä terävämmin: "Todistajan mielialaa on pidettävä oikeudelle tunnettuna. Todistaja kuuluu niihin, joita Hänen Majesteettinsa keisari syystä nimittää isänmaattomiksi ihmisiksi. Sitä paitsi hän käy säännöllisesti kokouksissa, joita hän nimittää vapaiden ihmisten sunnuntaijutuiksi, ja levittää törkeintä ateismia, mikä ilman muuta määrää hänen suhtautumisensa kristilliseen monarkkiin nähden." Ja Jadassohnin korvat hehkuivat tulta, aivankuin olisivat ilmaisseet kokonaisen uskontunnustuksen. Wolfgang Buck nousi, hymyili skeptillisesti ja huomautti, että herra yleisensyyttäjän uskonnolliset vakaumukset näyttivät ilmeisesti olevan munkkimaisen ankaria ja että hän ei voinut pitää muita kuin kristittyjä todistajia uskottavina. Mutta oikeus oli oleva toista mieltä ja hylkäävä yleisensyyttäjän ehdotuksen. Silloin Jadassohn hyökkäsi ylös ja vaati persoonansa pilkkaamisesta puolustajaa sakotettavaksi järjestysrikkomuksesta sadalla markalla! Oikeus vetäytyi neuvottelemaan. Heti puhkesi salissa kiihkeä mielipiteiden vaihto. Tohtori Heuteufel työnsi kätensä housuntaskuihin ja mittasi pitkillä silmäyksillä Jadassohnia, joka, kun oli vailla oikeuden suojaa, joutui pelon valtaan ja vetäytyi seinää vastaan. Diederich tuli silloin hänen avukseen, sillä hänellä oli tehtävänä tärkeä ilmoitus hiljaa herra yleisellesyyttäjälle… Jo palasivat tuomaritkin. Todistaja Heuteufel määrättiin ensiksi vannotettavaksi. Puolustajaa sakotettiin herra yleisensyyttäjän persoonan pilkkaamisesta järjestysrikkomuksesta kahdeksallakymmenellä markalla.
Heuteufelin jatkuvassa kuulustelussa puolustaja puuttui puheeseen. Hän halusi saada kuulla, miten tämä syytetyn läheisenä tuttavana arvosteli hänen perhe-elämäänsä. Heuteufel liikahti, läpi salin kävi kohina: oli ymmärretty. Mutta salliko Sprezius tätä kysymystä? Hän oli jo avannut suunsa kieltääkseen sen, mutta ymmärsi ajoissa, ett'ei voinut riistää yleisöltä sensatsioonia — minkä jälkeen Heuteufel ylisti Lauerin kotona vallitsevia mallikelpoisia olosuhteita. Jadassohn ahmi todistajan sanat kärsimättömyydestä vapisten. Lopulta sai hän esitetyksi kysymyksensä sanomaton riemu äänessään. "Tahtooko todistaja mainita, mitä laatua ne naiset ovat, joiden tuttavuudesta hän persoonallisesti ammentaa tietonsa perhe elämästä, ja seurusteleeko hän eräässä tietyssä talossa, mitä kansa nimittää Pikku-Berliniksi?" Ja vielä puhuessaan hän sai varman vakuutuksen siitä, että yleisön joukossa olevat naiset ja heidän tavallaan tuomarit saivat syvästi loukkaantuneen ilmeen kasvoilleen. Syytetyn päätodistaja oli tehty mitättömäksi! Heuteufel koetti vielä vastata: "Herra yleinensyyttäjä on sen tietävä. Mehän olemme kohdanneet siellä toisemme." Mutta tämä vaikutti vain sen, että Sprezius saattoi sakottaa häntä järjestysrikkomuksesta viidelläkymmenellä markalla. "Todistajan on jäätävä istuntosaliin", päätti puheenjohtaja lopulta. "Oikeus tarvitsee häntä vielä asianhaarain lisäselvittelyyn." Heuteufel lausui: "Minä puolestani olen jo saanut selvän asiainkäsittelystä täällä ja pitäisin parempana jättää tämän huoneuston." Viisikymmentä markkaa muuttui heti sadaksi.
Wolfgang Buck katsahti levottomasti ympärilleen. Hänen huulensa näyttivät maistavan salissa vallitsevan mielialan, ne vääntyivät, aivan kuin tuo mieliala olisi ilmennyt siinä hajussa, joka ikkunan suljettua oli jälleen asettunut saliin. Buck näki sen myötätunnon, joka oli häntä seurannut tähän asti, hälvenneen ja hajaantuneen ja huomasi taisteluvälineensä hukkaankäytetyiksi; eikä nälän venyttämien kasvojen haukottelu ja kelloa kurkistelevien tuomarien kärsimättömyys luvannut hänelle mitään hyvää. Hän nousi ylös, oli pelastettava, mitä pelastettavissa oli! Ja hän teki äänensä pontevaksi vaatiakseen kutsuttavaksi lisätodistajia iltapäiväistuntoon. "Koska kerta herra yleinensyyttäjä on ottanut järjestelmällisesti epäilläkseen meidän todistajiemme luotettavuutta, niin me olemme valmiit Netzigin ensimäisten miesten todistusten avulla osoittamaan, että syytetyllä on hyvä maine. Niin huomattava mies kuin herra pormestari, tohtori Scheffelweis on todistava oikeudelle syytetyn ansiot kansalaisena. Hallintoneuvoston presidentti herra von Wulckow ei voi olla vahvistamatta hänen valtiolle ystävällistä ja keisarille uskollista mielialaansa."
"No — noo", sanoi kumajava basso hänen takanaan. Buck jännitti ääntään.
"Mutta syytetyn yhteiskunnalliset hyveet tulevat kaikki hänen työmiehensä takaamaan."
Ja Buck istuutui kuultavasti köhien. Jadassohn huomautti kylmästi: "Herra puolustaja vaatii kansanäänestystä." Tuomarit keskustelivat keskenään kuiskaten, ja Sprezius julisti, että oikeus myöntyi vain siihen puolustajan esitykseen, mikä koski pormestarin, tohtori Scheffelweisin kuulustelemista. Koska pormestari oli salissa, niin hänet kutsuttiin heti esille.
Hän raivasi itselleen tien. Rouva ja anoppi pitelivät häntä lujasti ja esittivät hänelle kiireesti vaatimuksia, joiden täytyi olla ristiriitaisia, sillä pormestari saapui oikeuspöydän luo silminnähtävästi hämmentyneenä. Millaista mielialaa syytetty osoitti julkisessa elämässä? Tohtori Scheffelweis tiesi kertoa siitä hyvää. Niinpä oli syytetty kaupungin virastoissa kannattanut kuuluisan pappilan korjausta, pappilan, missä säilytettiin niitä karvoja, jotka tohtori Martti Luther oli tunnetusti kiskonut pirun hännästä. Tosin hän oli myöskin tukenut "Vapaan seurakunnan" salinrakennusta ja siten kieltämättä herättänyt paljon pahennusta. Liike-elämässä sitten syytetty nautti yleistä kunnioitusta; niitä yhteiskunnallisia uudistuksia, jotka hän oli pannut toimeen tehtaassaan, ihailtiin suuresti — joskin kyllä toiselta puolen väitettiin, että ne kohottivat työläisten vaatimukset suunnattomiksi ja sitten olivat kenties omiaan edistämään kumousta. "Pitäisikö herra todistaja mahdollisena", kysyi puolustaja, "että syytetty olisi saattanut tehdä tuon hänen tekemäkseen väitetyn rikoksen?" — "Toiselta puolen", vastasi Scheffelweis, "varmastikaan en pidä —." "Mutta toiselta puolen?" kysyi yleinensyyttäjä. Todistaja vastasi: "Toiselta puolen varmastikin pidän."
Tämän vastauksen jälkeen sai pormestari vetäytyä takaisin paikalleen; hänen molemmat naisensa ottivat hänet vastaan yhtä tyytymättöminä kumpikin; ja puheenjohtaja valmistautui keskeyttämään istunnon, mutta Jadassohn yskäsi. Hän vaati uudestaan kuultavaksi todistaja tohtori Hesslingiä, joka tahtoi täydentää todistustaan. Sprezius räpytti pahantuulisesti silmiään, yleisö, joka jo oli lähtövalmiina, murisi äänekkäästi; — mutta Diederich oli jo astunut esiin varmoin askelin ja alkanut puhua kirkkaalla äänellä. Kypsemmän harkinnan jälkeen hän oli tullut siihen tulokseen, että saattoi valmistavassa kuulustelussa antamansa todistuksen vakuuttaa täysin oikeaksi; ja hän toisti sen, mutta kiristetyssä ja laajemmassa muodossa. Hän alkoi tuon työmiehen ampumisesta ja esitti uudestaan herrojen Lauerin ja Heuteufelin arvostelevat huomautukset. Kuulijat, jotka olivat unhoittaneet poislähdön, seurasivat mielialain välistä taistelua verentahrimaa Kaiser-Wilhelm-Strassea pitkin aina Ratskelleriin asti, näkivät siellä vihollisrivien järjestyvän ratkaisevaan otteluun, Diederichin ryntäävän esiin, miekkaa heiluttaen, gootilaisen kattokruunun alle ja vaativan syytettyä taisteluun elämästä ja kuolemasta.