"Jos hyviä vaaleja ei saada itsestään, niin sitten ne on tehtävä sellaisiksi."
"Mutta miten?" kysyi Wulckow.
Wulckowin sisarentytär huusi omasta puolestaan yleisölle:
"Hänen täytyy toki nähdä, että minä olen kreivitär, hänen, joka on saanut alkunsa samasta jalosta suvusta!"
"Oh, rouva kreivitär!" sanoi Diederich. "Nyt minä olen todellakin utelias tietämään, huomaako hän sitä."
"Itsestäänymmärrettävästi", vastasi kappaleentekijä. "He tuntevat toki toisensa jo paremmista tavoista."
Tosiaankin luutnantti ja sisarentytär vaihtoivat keskenään silmäyksiä, sillä aikaa kuin Emmi ja Magda söivät juustoa veitsellä rouva Hesslingin kanssa. Diederich piti suutaan auki. Tuo tehtailijaperheen sivistymätön käyttäytyminen herätti mitä hilpeimmän mielialan yleisön joukossa. Buckin tyttäret, rouva Cohn, Guste Daimchen, kaikki riemuitsivat. Wulckowkin sen huomasi; hän imi rasvan sormistaan ja sanoi:
"Frieda, sinä olet päässyt pälkähästä, he nauravat."
Kappaleentekijä alkoi kukoistaa ihmeteltävästi. Hänen silmänsä loistivat lornetin takana, hän huokasi, hänen povensa aaltoili, hän ei pysynyt enää tuolillaan. Hän uskalsi lähteä puolittain ravintolahuoneesta; heti kääntyivät useat häneen päin uteliain katsein, ja pormestarin anoppi antoi hänelle merkin. Rouva von Wulckow huusi kuumeisesti olkapäänsä yli:
"Hyvät herrat, taistelu on voitettu!"