"Te sovittekin tosiaan mainiosti yhteen, olette vain liian muodollisia."
Buck sanoi: "Se johtuu molemminpuolisesta kunnioituksesta." Diederich kömmämystyi, ja sitten hän teki huomautuksen, minkä johdosta itsekin joutui hämilleen. "Oikeastaan — joka kerta kun minä eroan Teidän sulhasestanne, minä tunnen vihaa häntä kohtaan; mutta iloitsen, kun tapaan hänet uudestaan." Hän suoristautui. "Jos minä nimittäin en olisi vielä kansallismielinen, niin hän tekisi minut siksi."
"Ja jos minä sitä olisin", sanoi Buck heikosti hymyillen, "niin hän vieroittaisi minut siitä. Siitä seurustelumme viehätys."
Mutta Gustella oli silloin nähtävästi muita huolia, hän oli kalpea ja nieleksi jotakin.
"Nyt minä sanon sinulle jotakin, Wolfgang. Lyömmekö vetoa, että menet kumoon?"
"Herra Rose, Hennessyänne!" huusi Buck. Sillä aikaa kuin hän sekotti konjakkia shamppanjaan Diederich tarttui Gusten käsivarteen; ja kun tanssimusiikki oli kovin äänekäs, hän kuiskasi rukoilevasti: "Älkäähän vain tehkö mitään tyhmyyksiä!" Guste sanoi torjuvasti. "Tohtori Hessling pelkää. Hän pitää tuota juttua halpamaisena, minusta se on vain narrimainen." Ja äänekkäästi nauraen: "Mitäs sinä sanot? Sinun isäsi olisi minun äitini kanssa: ymmärräthän. Ja niin ollen meidän pitäisi: ymmärrätkös sinä?"
Buck liikutti hitaasti päätään; sitten hän veti suutaan vinoon.
"Joskin." Silloin Gustea ei enää naurattanut.
"Miten niin, joskin?"
"No niin, jos netzigiläiset jotakin sellaista uskovat, niin silloin sitä täytyy heidän keskuudessaan tapahtua joka päivä, ja silloin ei sillä ole mitään väliä."
"Tyhjillä sanoilla ei asiata auteta", huomautti Guste, Diederich uskoi olevansa pakotettu panemaan vastalauseensa.