"Täytyy juurittaa pois viimeistä vesaa myöten!"
Pullo lensi seinää vastaan.
"Minä murskaan!"
"Saksalaisen tomun!… jaloistaan!… Ihania päiviä!"
Katselijain läpi tunkeutui tässä kohden eräs olento sidotuin silmin: Guste Daimchen, jonka tällä lailla piti etsiä itselleen jokin herra. Takaapäin hän tunnusteli Diederichiä ja koetti saada häntä nousemaan ylös. Tämä teki itsensä kankeaksi ja toisti uhkaavasti. "Ihania päiviä!" Guste repi liinan silmiltään, tuijotti häneen tuskallisesti ja haki hänen sisarensa. Buckkin huomasi, että oli viisasta nousta pöydästä. Huomiota herättämättä hän tuki ystäväänsä tämän poistuessa, mutt'ei voinut kuitenkaan estää Diederichiä kääntymästä vielä kerran ympäri ja huutamasta tanssijain töllistelevälle joukolle mahtavasti suoristautuen, joskin lasimaisin silmin, salamoimatta:
"Minä murskaan!"
Sitten hän joutui alas ja autettiin vaunuihin.
* * * * *
Kun hän keskipäivän lähestyessä kovin särkevin päin astui perhehuoneeseen, niin hän suuresti hämmästyi sen johdosta, että Emmi poistui sieltä suuttuneena. Mutta Magdan tarvitsi tehdä hänelle vain varovaisia viittauksia, niin hän tiesi jo, mistä oli kysymys. "Teinkö minä siten tosiaankin? No niin, minä myönnän, että naisia oli läsnä. On monia tapoja näyttää olevansa saksalainen mies: naisilla on taas omansa… Tällaisessa tapauksessa on luonnollista, että asia sovitaan virheettömimmällä ja lojaalisimmalla tavalla."
Vaikka hän tuskin saattoi nähdä mitään silmillään, hän oli selvillä siitä, mitä oli tapahtunut. Sillä välin kuin käytiin hakemassa kaksivaljakkoa, hän pukeutui käyntipukuun ja valkeaan kravattiin ja pani silinterin päähänsä; sitten hän ojensi kuskille Magdan laatiman luettelon ja ajoi tiehensä. Kaikkialla hän tahtoi tavata naisia, monet hän säikäytti näiden ollessa päivällisillä; — ja tuntematta tarkkaan, oliko hänen edessään rouva Harnisch, rouva Daimchen tai rouva Tietz, hän sanoi karhealla kohmeloisen äänellä: