* * * * *
Wulckowin kanssa tehty sopimus oli vain lisännyt hänen surujaan. Talonmyynnin kouriintuntuvan velvoituksen vastikkeina oli vain toiveita ja näköaloja: utuisia näköaloja, aivan liian rohkeita toiveita… Oli jäätävän kylmä; Diederich meni sunnuntaina kaupungin puistoon, missä jo kävi pimeäksi, ja eräällä yksinäisellä polulla hän tapasi Wolfgang Buckin.
"Minä olen nyt tehnyt kuitenkin päätökseni", selitti Buck. "Minä menen teatteriin."
"Entäs Teidän porvarillinen asemanne? Teidän naimisenne?"
"Minä olen sitä yrittänyt, mutta teatteri tuntuu puoleensavetävämmältä. Siellä näytellään vähemmän komedioja, nähkääs, siellä ollaan asioissa rehellisempiä. Naisetkin ovat kauniimpia."
"Se ei ole minkäänlainen näkökanta", vastasi Diederich. Mutta Buck ei laskenut leikkiä. "Minun täytyy myöntää, että tuo Gustea ja minua koskeva huhu on minua huvittanut. Toiselta puolen: niin mieletön kuin se onkin, se on kuitenkin olemassa, tyttö kärsii sen johdosta, enkä minä voi kauemmin pitää häntä huonossa valossa."
Diederich loi häneen halventavan syrjäsilmäyksen, sillä hänestä tuntui siltä, kuin Buck olisi ottanut tuon huhun tekosyyksi vetäytyäkseen syrjään. "Tehän tiedätte kyllä", hän sanoi ankarasti, "mitä Te sillä saatte aikaan. Kukaan muu ei tietenkään, ota häntä enää helposti. Siihen tarvitaan jo, piruvieköön, koko joukon ritarillisuutta."
Buck vahvisti tämän.
"Todella uudenaikainen, suurpiirteinen mies", hän sanoi merkitsevästi, "tuntisi pakostakin erityistä tyydytystä saadessaan sellaisissa olosuhteissa pelastaa tytön ja puolustaa häntä. Tässä tapauksessa, missä myöskin on rahaa, jalomielisyys tulisi vasta viime kädessä kysymykseen. Ajatelkaapas jumalantuomiota Lohengrinissä."
"Miten niin, Lohengrinissä?"