"Luonnollisestikaan minä en aijo vetäytyä täyttämästä velvoituksiani sinua kohtaan. Mutta toistaiseksi: ymmärräthän, minä en ansaitse vielä mitään, minun täytyy tulla ensin valmiiksi ja perehtyä kotona liikkeeseeni…"
Agnes vastasi kiitollisena ja rauhallisena, ikäänkuin saatuaan kuulla jonkun kohteliaisuuden:
"Olisi ihanata tulla kerta myöhemmin sinun vaimoksesi."
Kun he kääntyivät Blücherstrasselle, niin Diederich pysähtyi. Epävarmana hän lausui, että nyt oli parempi, jos hän kääntyi. Agnes sanoi:
"Siksikö, että joku voisi nähdä meidät? Se nyt ei tekisi mitään, sillä minun täytyy kotona kertoa, että tapasin sinut ja että odotimme kahvilassa katujen avautumista."
"Osaa se tyttö valehdella", ajatteli Diederich. Agnes lisäsi:
"Sunnuntaiksi sinä olet kutsuttu päivällisille, ja sinun täytyy varmasti tulla."
Tämä oli tällä kertaa Diederichistä liikaa. "Minun pitää —? Minun pitää Teidän luoksenne —?"
Agnes hymyili vienosti ja viekkaasti. "Ei sovi muuten. Jos meidät kerta nähtäisiin —: etkös sinä sitten toivo minun tulevan luoksesi uudestaan?"
Kas niin, Diederich toivoi sitä. Siitä huolimatta täytyi Agneksen kehotella häntä, ennenkuin hän antoi suostumuksensa. Agneksen kodin edustalla hän heitti hyvästit, teki muodollisen kumarruksen, kääntyi ympäri ja ajatteli: "Niin, nainen on hirvittävän raffineerattu. Siinä leikissä minä en ole kauan mukana." Sillä välin hän havaitsi vastenmielisesti, että oli aika mennä juomaseuraan. Hänen mielensä teki kotia, miksi, sitä hän ei tiennyt. Kun hän sitten oli vetänyt huoneensa oven perässään kiinni, niin hän jäi sen eteen seisomaan ja tuijotti pimeyteen. Äkkiä kohotti hän kätensä, katsahti ylös ja sanoi syvään hengittäen: