Sötbier huokasi: "Sellaista se on se rauhaton nuoriso" — sillä välin kuin Diederich jo paiskasi oven kiinni. Hän kulki sen paikan poikki, missä mekaaninen rumpu suuriäänisesti pesi lumppuja, kloorissa, ja aikoi astua siihen huoneeseen, missä suuri holländerkone sijaitsi. Aavistamatta tuli ovella hänen vastaansa mustapartainen konemestari. Diederich hytkähti kokoon ja oli vähällä väistää tuota työmiestä. Sentähden työnsi hän hänet olkapäällään syrjään, ennenkuin mies ennätti väistää. Huohottaen hän katseli holländerkoneen työtä, telan kääntymistä, veitsien leikkausta, mikä jakoi aineen ohuiksi liuskoiksi. Eivätkö ne miehet, jotka käyttivät tuota konetta, virnistelleet hänelle syrjästä, kun hän pelästyi tuota mustaa miestä? "Se mies on röyhkeä koira! Saa laputtaa!" Eläimellinen viha nousi Diederichissä, vaalean veren viha laihempaa mustaa kohtaan, miestä kohtaan, joka oli toista rotua, jota hän kernaasti olisi pitänyt alempana ja joka hänestä näytti kammottavalta. Diederich pikastui.
"Tela on väärin asetettu, veitset toimivat huonosti!" Kun väki vain katsoi häneen, hän huusi: "Konemestari!" Ja kun mustaparta ilmestyi: "Katsokaapas kerta tätä sikamaisuutta! Tela on laskettu aivan liian syvään veitsien päälle, ne turmelevat koko tavaran. Te saatte vastata vahingosta!"
Mies kumarti tarkastamaan konetta. "Vahinkoa ei tästä koidu minkäänlaista", hän sanoi rauhallisesti, mutta Diederich ei nytkään tiennyt, nauroiko hän mustaan partaansa. Konemestarin katseessa oli jotakin synkän pilkallista, Diederich ei kestänyt sitä, hän salamoi ja heilautti kättään. "Te saatte vastata!"
"Mitäs nyt on tapahtunut?" kysyi Sötbier, joka oli kuullut melun. Sitten selitti hän isännälle, että aine ei tullut suinkaan leikatuksi liian hienokuituiseksi ja että niin oli aina ennenkin tehty. Työmiehet nyökäyttelivät päitään, konemestari seisoi vapaaksipäässeenä siinä vieressä. Diederich ei tuntenut itseään väittelykykyiseksi tässä ammattiasiassa, hän huusi kuitenkin: "Sitten on tehtävä tästälähin toisin!" ja kääntyi äkisti ympäri.
Hän joutui lumppuhuoneeseen, asettui ryhdikkääseen asentoon, tarkastamaan asiantuntijana naisia, jotka pitkien pöytien seulalaatoilla valikoivat lumppuja. Kun eräs pieni tummasilmä yritti hieman hymyillä hänelle kirjavasta päähineestään, niin hän kohtasi niin ankaran silmäyksen, että pelästyi ja lyykistyi. Värillisiä riepuja tuli esiin säkeistä, naisten keskustelu taukosi isännän katseen alla, eikä lämpimässä, ummehtuneessa ilmassa kuulunut enää mitään muuta kuin hiljaista ratinaa, mikä syntyi nappien irtileikkaamisesta. Mutta kun Diederich tarkasti lämmitysputkaa, niin hän kuuli jotakin epäillyttävää. Hän kumartui erään säkkikasan taakse — ja perääntyi punastuen, samalla kun hänen viiksensä vapisivat. "Tästä on tehtävä loppu!" hän huudahti, "esiin!" Eräs nuori työmies kömpi esiin. "Nainen myöskin!" huusi Diederich. "Tuleeko siitä mitään?" Ja kun viimein tyttö näyttäytyi, niin Diederich laski nyrkkinsä kupeilleen. Täälläpäs vietettiin iloista elämää! Hänen tehtaansa ei ollut vain kapakka, mutta vielä kerrassaan jotakin muutakin! Hän noitui, niin että kaikki tulivat kokoon. "No niin, herra Sötbier, näin on kai myöskin aina tehty? Minä onnittelen Teitä tulostenne johdosta. Työväki on siis tottunut käyttämään työaikaa huvittelemiseen säkkien takana. Miten on tämä mies päässyt tänne sisään?" Nuori mies sanoi, että tyttö oli hänen morsiamensa. "Morsian? Täällä ei ole mitään morsiamia, täällä on vain työväkeä. Te molemmat varastatte minun työaikaani, jonka minä Teille maksan. Te olette sikoja ja sitäpaitsi varkaita. Minä potkin teidät pois ja minä syytän teitä julkisesta irstaudesta!"
Hän katsahti tutkivasti ympärilleen.
"Minä vaadin täällä saksalaista kuria ja saksalaista siveyttä. Oletteko ymmärtäneet?" Silloin hän tapasi konemestarin. "Ja minä panen ne käytäntöön, vaikkakin Te siinä irmastelette!" hän huusi.
"Minä en ole irmastellut", sanoi mies rauhallisesti. Mutta Diederichiä oli mahdoton pidättää. Viimeinkin hän saattoi häneen nähden jotakin todistaa!
"Teidän käyttäytymisenne on minusta jo kauan ollut epäiltävää! Te ette tee velvollisuuttanne, sillä muutoin en minä olisi saanut näitä kahta kiinni."
"Minä en ole mikään katsastusmies", huomautti mustaparta siihen.