"Minä huomautan Teille samassa", jatkoi Jadassohn korkealla, terävällä äänellä, "että erään vahtisotilaan käyttäytyminen, sotilaan, joka ampui häntä loukanneen henkilön, muutamia kuukausia sitten, nimittäin Lückin tapauksessa, määräävällä taholla merkittiin oikeaksi ja urhoolliseksi ja palkittiin armonosoituksilla ja kunniamerkeillä. Varokaa arvostelemasta kaikkeinkorkeimpien toimia!"
"Mitään sellaista minä en ole tehnytkään", sanoi Lauer. "Tähän asti minä olen vain ilmaissut paheksivani tuota herraa, jolla on nuo hirveät viikset."
"Miten?" sanoi Diederich, joka yhä vielä katseli katukiviä, mille ammuttu oli kaatunut ja millä oli hieman verta. Lopulta hän käsitti, että hänet oli vaadittu esille.
"Tätä partaa pitää Hänen Majesteettinsa!" hän sanoi lujasti. "Se on saksalainen parranpitotapa. Ylipäänsä minä kieltäydyn kaikesta keskustelusta sellaisen työnantajan kanssa, joka edistää kumousta."
Lauer avasi jo suunsa vimmoissaan, vaikkakin vanhan Buckin veli, Heuteufel, Cohn ja maakunnanoikeusneuvos Pritzsche tahtoivat viedä hänet mennessään; ja Diederichin rinnalla Jadassohn ja pastori Zillich suoriutuivat taisteluvalmiiksi: — silloin ilmestyi pikamarssissa osasto jalkaväkeä, sulki kadun, joka kokonaan oli tyhjennetty, ja luutnantti, joka tuota osastoa johti, vaati herroja lähtemään. Kaikki tottelivat heti; he näkivät kuitenkin, miten tuo luutnantti astui vahtisotilaan eteen ja puristi hänen kättään.
"Hyvä!" sanoi Jadassohn. Ja tohtori Heuteufel: "Huomenna tulevat sitten kapteeni, majuri ja eversti; heidän täytyy lausua kiitoksensa ja antaa miehelle rahalahjoja."
"Aivan oikein!" sanoi Jadassohn. "Mutta —" Heuteufel pysähtyi. "Hyvät herrat, koettakaamme sentäänkin päästä tästä selville. Onko tässä kaikessa sitten mitään järkeä? Tapahtuiko tämä vain siksi, että tuo talonpoikaistolvana ei ymmärtänyt mitään leikkiä? Vain pikkuinen kokkapuhe, ja hän olisi saattanut aseettomaksi tuon työmiehen, joka vaati häntä, toveriaan, taisteluun, toveriaan, joka oli samanlainen köyhä raukka kuin hän itsekin. Sen sijaan häntä käsketään ampumaan. Ja jälestäpäin käytetään sitten suuria sanoja."
Maakunnanoikeusneuvos Fritzsche kannatti Heuteufelia ja neuvoi käyttämään malttia. Silloin sanoit Diederich, joka vielä oli kalpea, pelättävällä äänellä:
"Kansan täytyy tuntea, mitä mahti on! Ei ole liikaa uhrata yhtä ihmishenkeä keisarin mahdin ylläpitämiseksi!"
"Kunpa vain tuo henki ei ole Teidän", sanoi Heuteufel. Ja Diederich, käsi sydämellä: