"Me tulemme täällä kuivaamaan suon", sanoi Diederich ja alkoi puhua sotilasyhdistyksestä, johon kaikkien uskollisten saksalaisten ja keisarillismielisten miesten piti turvautua. Majuri sai kasvoilleen virkamiehen ilmeen. Totta kaiketi, hän kuului sotilasyhdistyksen johtokuntaan ja palveli yhä vielä kuningastaan niin hyvin kuin voi. Hän oli myöskin valmis ehdottamaan Diederichiä jäseneksi, jotta kansalliset ainekset olisivat vahvistuneet. Sillä tähän asti, sitä oli mahdoton kieltää, kiusalliset demokraatit olivat vielä enemmistönä. Majurin mielestä viranomaiset ottivat liiaksi huomioon Netzigissä vallitsevat olosuhteet. Hän itse tulisi, jos joutuisi nimitetyksi aluepäällikön virkaan, pitämään silmällä herrojen reserviupseerien valintaa, sen hän takasi. "Mutta kun minun kuninkaani valitettavasti on ottanut minulta mahdollisuuden —" Diederich täytti hänen lasinsa lohduttaakseen häntä. Majurin juodessa Jadassohn kumartui Diederichin puoleen ja kuiskasi: "Älkää usko sanaakaan siitä, mitä hän sanoo! Hän on luppakorva koira ja ryömii vanhan Buckin edessä. Meidän täytyy vaikuttaa häneen."

Diederich teki sen heti: "Minä olen nimittäin jo hallintoneuvoston presidentin, herra von Wulckowin kanssa tehnyt muodollisen sopimuksen." Ja kun majurin silmät suurenivat:

"Ensi vuonna meillä on, herra majuri, valtiopäivämiesvaalit. Sitten on meillä oikeamielisillä oleva raskas työ tehtävänä. Taistelu alkaa jo."

"Työhön käsiksi!" sanoi majuri katkerasti. "Kippis!"

"Kippis!" sanoi Diederich. "Mutta, hyvät herrat, olivatpa kumoukselliset pyrkimykset maassa miten vahvat tahansa, me olemme vahvempia, sillä meillä on agitaattori, joka vastustajilta puuttuu, ja se on Hänen Majesteettinsa."

"Hyvä!"

"Hänen Majesteettinsa on asettanut valtakuntansa kaikille osille, siis myöskin Netzigille, sen vaatimuksen, että kansalaisten pitää lopultakin herätä! Ja sen mekin tahdomme tehdä!"

Jadassohn, majuri ja pastori Zillich ilmaisivat valveillaolonsa siten, että löivät pöytään, huusivat hyväksymistään ja joivat toistensa maljoja. Majuri huusi: "Meille upseereille on Hänen Majesteettinsa sanonut: Tässä ne herrat, joihin minä voin luottaa!"

"Ja meille hän on sanonut", huusi pastori Zillich, "että jos kirkko tulee tarvitsemaan ruhtinaita —"

Ei tarvinnut enää mistään välittää, sillä ravintola oli jo aikoja sitten tyhjentynyt, Lauer ja Heuteufel olivat poistuneet huomaamatta ja valot oli sammutettu takimmaisissa kaariholveissa.